125. Lisää vaaveja!

Oon nyt kyllä ihan tämmösten heppavauvojen ympäröimä (ja aivan totaalisen rakastunu niihin♥). Tänään sain taas tutustua uuteen heppavauvaan, kaverini Oonan viisivuotiaaseen risteytysponitamma Luna Nuevaan eli Ellaan (sukuposti), joka oli kyllä kieltämättä hassunhauska tapaus! Pieniä kommunikaatio-ongelmia oli aina välillä ja meinattiin peruuttaa maneesin ympäri, mutta muuten kyllä ihan mukava poninryökäle, jolta ainakin löytyy tuota omaa tahtoa. Ei tuu ainakaan liian tylsää tuosta ratsastuksesta kun se keksii kaikennäköstä hölmöä jokaväliin! Enkä nyt edes kovin isolta näyttänytkään ponin selässä, niinkuin aluksi kuvittelin! Poni on nimittäin reilu 150cm korkea ja itse olen 170cm pitkä, kyllä se selkään tuntu että nyt on pieni tapaus alla, mutta ei se ulospäin ollutkaan niin radikaalin näköstä :D

Kyllä huomaa, että oma ratsastus on ihan suoraan sanottuna paskaa, kun oon nyt ratsastanu erilaisilla, vähän vaativammilla hevosilla tunneilla ja nytkin Ellalla. Illin kanssa opin sellaseen ratsastustyyliin, mikä ei sovi kun sille ja sitä oon nyt tässä yrittäny kovasti kitkee pois. On se jo alkanu tulosta tuottaa pikkuhiljaa, varsinkin kun tunneilla on saanu mennä aina vähän paremmilla hevosilla, jotka oikeesti vaatii sitä taitoo, että ne saa kulkemaan rennosti ja oikeinpäin. Vielä on kuitenkin pitkä matka edessä, mutta toivottavasti joulun jälkeen lisääntyvien ratsastusten, eritoten valmennusten avulla saan tätä perusratsastusta treenattua paremmaksi ja pystyn oikeesti ratsastamaan sit erilaisiakin hevosia. Eniten pitäs kiinnittää huomiota istuntaan ja käteen, könötän ku perunasäkki ja jalat on aina miten sattuu. Kädet heiluu suuntaan ja toiseen, eli en ihmettele minkä takia yksikään hevonen ei miun alla kulje rentona ja pyöreenä kun vispaan kädellä kun hullu.

Sitä on ruvennu ihan tosissaan miettimään ja analysoimaan tätä omaa ratsastusta sen jälkeen, kun Illi lähti ja huomasin, että en osaakkaan ratsastaa muilla hevosilla kun ei ne toimi silleen kun Illi. Illi ei ottanu nokkiinsa, jos jalka heilahti vähän tai käsi välillä vispas, mutta kun esimerkiksi pitkän ajan jälkeen menin Hillalla, siinä huomas sitten heti, että hevonen ottaakin nokkiinsa jos avut ei oo ihan kohillaan ja jalat sekä kädet heiluu ihan turhaan. No, siitä on sitten helppo lähteä pikkuhiljaa korjaamaan ratsastusta, kun itsekin tiedostaa omat vikansa ja yrittää niihin sitten parhaansa mukaan keskittyä ja korjata niitä.

Onnekseni Iiron kanssa oppii sitä tasasuutta ja miten herkkää hevosta kuuluu ratsastaa, sen verran kovasti ottaa aina virheistä nokkiinsa, tietääpähän aina että millon tekee jotakin väärin. Nyt kun Ellankin kanssa luultavasti pääsen viikoittain tekemisiin, opin siinäkin enemmän näistä nuorukaisista ja niiden ratsastuksesta sekä käsittelystä vähän enemmän.

kuvat © Oona

124. Talvisia yhteiskuvia

Viikonlopun kisoista en nyt teille kirjoita postausta enkä julkaise videoita, syystä että ne menivät aivan päin helvettiä eikä tosiaan huvita sellaisia videoita ja analysointeja nyt ruveta kirjoittamaan. Sen verran voin valaista että kaksi hylkyä sieltä tuli, enkä ole yhtään tyytyväinen omaan ratsastukseeni, onneksi nyt on parin viikon tauko tästä niin saan ehkä kasattua motivaationrippeet takaisin. Saatte kuitenkin sunnuntailta otettuja yhteiskuvia minusta ja IIrosta! Yhteiskuvat © Emilia

123. Viikon blogihaaste: Harrastusanalyysi

Linkki haasteeseen

Tartuin haasteesee, en sen palkinnon takia, vaan siksi että voin itse tätä kirjoittaessani itsekin miettiä, mitä harrastan, miksi ja miten - lähinnä miksi. Olen viimeaikoina ollut suoraan sanottuna hukassa harrastukseni kanssa, siitä lähtien kun Illi lähti on kaikki ollut jotenkin merkityksetöntä ja motivaationi sekä ratsastustasoni laskenut kuin lehmän häntä. Ehkä löydän tämän postauksen myötä itse syyn sille, mitä harrastan ja miksi.

MITÄ? Luulen, että se ei ole kenellekkään tämän blogin lukijalle epäselvää, mikä on harrastukseni ja elämäntapani, lähes koko elämäni ollut tähän asti. Taino, en osaa enää sanoa, voinko sitä omaksi elämäntavakseni sanoa tällähetkellä, jos kerran tai kaksi viikossa käyn tallilla, en sen enempää. Illin kanssa se oli elämäntapa, minulla oli tavoitteita ja harrastukseni oli enemmän kuin harrastus. Elin toivossa, että saan tästä vielä paljon enemmänkin kuin harrastuksen, mutta kaikki romuttui kertarysäyksellä ja paloja ei ole ollut vaikea koota takaisin paikoilleen. Nyt kuitenkin uuden ja toivottavasti tämän viimeisen vuoteni loppuun asti kestävän kaverin myötä löysin viimeviikolla harratukselleni uuden merkityksen, pienen toivonpilkahduksen siitä, että voisin taas olla innostunut ja käydä tallilla touhuamassa, niinkuin kävin aina Illin kanssa.

kuva © Saara T.

MIKSI? Tämä on ehkä se helpoin ja vaikein kysymys. Miksi oikeasti jaksan harrastaa tätä? Mikä saa aina jatkamaan sen jälkeen, kun olet maistellut kerta toisensa jälkeen hiekkaa ja epäonnistunut totaalisesti ratsastajana? Tätä kysymystä on tullut itsekin mietittyä turhankin monta kertaa, mutta aina joku pieni asia on jaksanut työntää minua eteenpäin huolimatta vastoinkäymisistä. Luulen, että suurin syy on tämä koko harrastus, koko ratsastuksen maailma itsessään. Se on ollut iso osa elämääni yli kymmenen vuoden ajan, joskus aktiivisemmin ja joskus vähän epäaktiivisemmin, mutta aina kuitenkin läsnä. Suhde ratsastukseen on kasvanut jo niin suureksi, ettei sitä vain pysty enää pyyhkimään elämästä noin vain, siellä se on ja pysyy, tuli eteen mitä hyvänsä.

Toinen syy, miksi teen tätä, on hevoset ja kaikki ne lukuisat onnistumisen tunteet epäonnistumisien keskellä. Ratsastus ei ole minulle vain sitä, että hyppään hevosen selkään ja tunnin loputtua hyppään alas sieltä. Se on luottamusta, ystävyyttä ja läheisyyttä sekä onnistumisia eläimen kanssa. Eläimen kanssa jolla on oma tahto. Eläimen kanssa, joka on itseäni kymmenen kertaa isompi ja pystyn silti luottamaan siihen. Harrastan tätä, koska se tekee elämästäni kokonaisen, se antaa ystäviä, niin ihmisiä kuin hevosiakin ja se antaa jotain, mitä tavoitella - unelmia ja haaveita, ehkä saavuttamattomia, mutta silti. Toisen haaveen murruttua voit kehittää uuden haaveen jota yrität palavasti saavuttaa, joskus päästen lähemmäs ja joskus kadottaen sen kokonaan. Ratsastus antaa jännitystä, tekee elämästä elämisen arvoista, opettaa ja kasvattaa meitä. Ratsastus antaa ja se myös ottaa, mutta mitä enemmän siitä ottaa, sitä enemmän sillä on meille annettavaa. Siihen täytyy heittäytyä kokonaan.

 kuva © Emma P.

MITEN? No, kuten blogin nimikin jo vihjaa, ei minulla ole omaa hevosta, jonka kanssa harrastaa ja kokea, koska siihen ei ole yksinkertaisesti pienintäkään mahdollisuutta. Ei vuokrahevoseen, ylläpitohevoseen eikä mihinkään, missä pitäisi maksaa ylimääräisiä kuluja. Ei perheessä, jossa on kolme lasta ja pienet tulot. Toteutan harrastustani siis ratsastuskoulussa, kumppaneinani ratsastuskoulun kirjava lauma erilaisia ja eritasoisia hevosia. Tällähetkellä se vakio on 5v puoliveriruuna, raaka ja oppimishaluinen, leikkisä ja yllätyksiä täynnä.

Onnekseni Vuohimäellä on mahdollisuus päästä kisaamaan myös aluetasolla pari kertaa vuodessa kuukausittaisten seurakisojen ohella, joten kehittymään pääsee vähän pidemmälle kuin ratsastuskoululla, missä ei tällaista mahdollisuutta ole. Olen ratsastanut koko elämäni ratsastuskoulussa ja pikkuhiljaa alkaa olla se vaihe, että tarvitsisin sen oman kumppanin, jonka kanssa pääsisin treenaamaan ihan tavoitteellisesti, sillä tuntihevosilla loppuu kapasiteetti kesken. Kehitys on vaan hidastunut, miltei pysähtynyt, mikä vihjaa sitä, että olisi jo aika siirtyä hevosenomistajien maailmaan. Mutta kuten monilla heppätytöillä, itsellänikin se on vain saavuttamaton unelma ainakin toistaiseksi. Ehkä sitten opiskelujen ja ammatinhankinnan jälkeen on mahdollisuus hankkia se oma hevonen, päästä viimein lähemmäs unelmiani, joita olen seurannut koko ratsastusurani.

Harrastan tätä myös muuten kuin ratsastaen; touhuamalla hevosten kanssa, kasvattaen luottamusta ja suhdetta kumppaniini. Luomalla pohjan ratsastukselle. Sillä ei mikään toimi ilman täydellistä luottamusta osapuolten välillä, ei tässä touhussa todellakaan. Jos luottamusta ei ole, eteneminen on vaikeaa. Sain luotua luottamuksen ja ystävyyssuhteen Illin ja minun välille, se luotti minuun ja minä siihen. Pystyin tekemään sen kanssa mitä vaan, mitä sen kanssa sain tehdä. Pääsin Illin kanssa sinne, mitä tavoittelin, se vei aikaa ja matka oli kuoppainen, mutta me molemmat teimme sen, millään muulla ei ole väliä. Toivon, että ehdin kasvattaa minun ja Iironkin välille suhteen ja luottamuksen, pohjan tälle lyhyelle tielle. Saisin taas Illin jälkeen kokea, miltä tuntuu luottaa johonkin niin epäluotettavaan, saada siitä itselleen ystävä ja ennenkaikkea kumppani.

“...and when one of them meets the other half, the actual half of himself, whether he be a lover of youth or a lover of another sort, the pair are lost in an amazement of love and friendship and intimacy and one will not be out of the other's sight, as I may say, even for a moment...”

122. Vauvakuumetta

Einyt sentään ihan kirjaimellisesti, vaan rakastuin ihan totaalisesti tuohon Vaavi-Iiroon, vaikka meno olikin semmosta räpellystä. Onneks Iiro pelasti aina kun kehäilin ite, kiltti vauveli se kyllä on jos ei muuta! Ehkä meistä vielä treenillä saa jotakin, toivottavasti ainakin. Valkka meni kuitenkin ihan ihmeen hyvin ottaen huomioon, että hyppäsin Iirolla ekaa kertaa ja menin sillä kolmatta kertaa elämässäni.

Koska olen laiska, en jaksa sen kummempaa analyysia selostaa, kaiken oleellisen näkee tuosta videolta. Pitää ehkä joskus tehdä joku kunnon selostus valmennuksesta, kun ne aina jää vähän tämmösiks kun oon niin laiska lapsi. Alkuverkassa tehtiin vaan avoja ja väistöjä, että saatiin hevoset väliin, ei kyllä meikäläisellä toiminu kun en mitää otetta meinannu saaha siihen koniin. Lopussa kuitenkin alko jo meno olla paremman näköstä ja tasasempaa, kun pääsin kärryille tuon hevosen ajatusmaailmasta. Parit hypyt oli kyllä hyvin mielenkiintosen näkösiä, kun kaikki jalat tulee ihan eriaikaan esteen yli, mutta pääasia on, että yli päästiin! Kunhan tästä tutustutaan ja jatketaan treeniä, niin ehkä tää meijän menokin tasottuu vähän ja en kehäile ihan niin paljon kun nytten. Itekkin saan tässä vähän kokemusta ja harjotusta kun ei ookkaan ihan niin yksinkertanen hevonen alla, mikä on ihan hyvä juttu!

Linkki videoon

121. Sunnuntain kisat

Vihdoin sain otettua itteäni niskasta kiinni ja jaksoin tehdä jonkunnäkösen analyysin viimesunnuntain seurakisoista! Menin siis Viltsulla 80cm ja 90cm luokat, ensimmäinen meni hyvin, mutta toisesta en voi sanoa ihan samaa. 

Oltiin siis kasikympissä toisia häviten vain 20 sadasosaa ensimmäiselle (joka sattu olemaan miun sisko joka meni kanssa Viltsulla..) ja Viljo oli kasikympissä muutenkin tosi hyvän tuntunen ja oli menossa koko ajan. Sain sen hyppäämään suurinpiirtein sieltä mistä itse halusin ja pystyttin tekemään vähän pienemmät tiet. Parille esteelle ei meinannu ihan askel sattuu ja tultiin vähän juureen, mutta muuten rata oli melko tasanen.

Linkki videoon

90cm ei sitten mennykkään ihan silleen niinku piti, Viltsu oli hyvä verkassa ja vielä radan ekalla esteellä, mutta sitten toiseelle esteelle otettiin kielto ja meikäläinen lenti nätissä kaarteessa sinne esteen sekaan. Syynä oli, että näin jo kaukaa että askelta ei oo, johon reagoin sillä että heitän tuntuman kokonaan pois ja katon miten käy, mikä kyllä toimi aina Illillä, muttei Viltsulla. Se on ihan tosi huono tapa, mitä oon yrittäny saada pikkuhiljaa pois, koska epävarmempien hevosten kanssa käy just noin niinku Viltsun kanssa kävi. Illin kanssa siitä ei ollu mitään haittaa, mikä oli ehkä vähän huono juttu, kun se hyppäs vaikka toin sen esteelle miten huonosti. No, kiipesin sitten takas selkään ja menin radan vielä loppuun ja siten se mentiinkin ihan puhtaasti lukuunottamatta omaa kääntöäni pois sarjalta kun ei oltas osuttu siihen mitenkään, kun se tuli vähän vaikeesti lyhyellä tiellä kulmasta. Hyvä fiilis jäi kuitenkin kun sain vielä korjata sen radan! Valitettavasti siitä loppuradasta ei ole videota, kun kuvaaja taas kehäili, mutta tulipahan video tuosta tippumisesta..

Sitten oiskin taas ehkä edessä hevosen vaihtoa, koska Viltsu ei ihan oo miun pumppaavaan ratsatustyyliin sopiva, joten kokeilen pientä vauvahevosta Iiroa, jos sitten sen kanssa tän viimesen vuoteni täällä pääsisin kisaamaan ja kehittymään vähän enemmän, kun se ei sitten ihan niin helppo hevonen olekaan nuoren ikänsä takia. Mutta hyvä puoli on, että se on samantapanen kun Illi, ettei ihan tarvii lähtee nollasta! Yritän saada tän päivän valkasta jotain videota meijän menosta ja näätte sitten, että minkä näkönen tapaus tämä Iirokin sitten on :)

120. Hupsistakeikkaa

Linkki videoon

Saatte kisoista paremman postauksen tässä lähiakoina, tässä nyt vähän esimakua tästä päivästä, ei mennyt ihan niinkuin elokuvissa tuo 90cm :D

119. Valmennus

Pahoittelen (taas) tätä pitkää postaustaukoa, mutta syy on sama kuin aina ennenkin, eli ei ole mitään mistä kirjoittaa. En ole viimeiseen kolmeen viikkoon käynyt valkassa, kun nytten sitten eilen raahauduin sinnekkin, sillä huomenna on kisat ja pitäs 90cm mennä, mitä ei ihan ilman treeniä Viltsun kanssa lähdetäkään edes kokeilemaan.

Kokonaisuudessaan eilinen valmennus meni ihan hyvin, alussa Viltsu oli vähän pohkeen takana, mutta lopussa siitä sitten löytyi uusi vaihde ja radatkin parani huomattavasti. Hypättiin tälläkertaa rataa, mikä oli ihan hyvä näin kisojen alla. Otettiin aluksi parit verkkahypyt ristikolle, jonka jälkeen otettiin parit kaarevat ja suorat linjat, jonka jälkeen siirryttiinkin sitten hyppäämään sitä rataa. Aluksi rata oli ehkä 70-80cm ja lopussa se nostettiin ysikymppiin, mistä ei nyt valitettavasti tullut videota kun kuvaaja huiteli pitkin maneesia just mun radan aikana. Tuo isompi rata meni kuitenkin paremmin, tempo oli tasaisempi ja hevonen ei ollut pohkeen takana melkein ollenkaan.

Viltsu oli kaikin puolin hieno omista kehäilyistäni huolimatta, en ymmärrä minkä takia ratsastan Viljolla ihan takakenossa.. Tosin sillä on niin outo laukka ja se on niin pieni paketti, että jotenkin siinä ei vaan pysty istumaan silleen suorassa, ei miulla Illin kanssa tämmöstä ongelmaa ollu, ainakaan näin pahana. No, ehkä sitä tästä vielä kehitytään ja opin nojaamaan Viltsullakin eteenpäin niin helpottuu huomattavasti ehkä tuo eteneminenkin, kun ratsastaja ei kokoajan jarruta siellä selässä. Ihan hyvillä fiiliksillä kuitenkin kisoihin mennään, vähän ehkä jänskättää se 90cm kun Viltsu ei oo ihan yhtä luotettava tapaus kun Illi, mutta ehkä siitä selvitään! 

Tällä kertaa valkasta on pelkkiä videoita, pahoittelen niiden hieman huonoa laatua tarkennuksessa, kun jostakin syystä miun kamera ei tuossa videoinnissa osaa tarkentaa kohteeseen sillä automaattitarkennuksella.. En tiiä onko vika sit kamerassa vaiko kuvaajassa, pitää sitäkin vielä katella joskus kun jaksaa. Videot otti Emma, kiitokset hänelle!

Linkki videoon

118. Syksyinen kuvauspäivä

Fall has always been my favorite season. The time when everything bursts with its last beauty, as if nature had been saving up all year for the grand finale.

 

Mallina toimi Marin hevonen Geina. Pidittekö kuvista/mikä oli suosikkinne?

117. Muutosta värimaailmaan

Tein pienen muutoksen blogin värimaailmaan, koska kyllästyin ruskeaan ja halusin tällaisen tumma-räikeä -väriyhdistelmän, mutta kuitenkin syksyteemassa, eli räikeyttä tuodaan tähän oranssilla. Aluksi ajattelin uusia koko ulkoasun banneria myöten, mutta en keksinyt tarpeeksi yksinkertaista ideaa, joten päädyin vain värimaailman vaihtoon. Mitä pidätte, oliko entinen parempi vai tykkäättekö enemmän tästä?

116. Viimeiset kisat Illin kanssa

Pahoittelen, että tätä postausta ei tullut heti kisojen jälkeen, minun piti kirjoittaa se kirjoitusten päätyttyä, mutta Illi lähtikin samana viikonloppuna ja ei enää huvittanut sitä kirjoittaa. Kirjoitan sen kuitenkin nyt, koska ne olivat viimeiset kisat Illin kanssa ja viimeiset kunnon muistot ennen sen lähtöä. Vaikka ei taaskaan ihan putkeen mennyt, olin tyytyväinen molempiin ratoihin, puomeista huolimatta, sillä omia mokia ne vaan olivat. Menin taas sen 90cm ja 100cm, koska Illi oli edellisenä viikonloppuna jo niin hyvä niissä, että uskalsi sitten toistekin koettaa.

Enää en kummastakaan radasta muista juuri mitään, paitsi että 90cm pudotus oli oma moka kun en saanut suoristettua Illiä ajoissa esteelle ja tultiin sen seurauksena aivan liian lähelle estettä. Metrissä Illi kolautti jo ensimmäiselle esteelle ja toinen tulikin sitten alas, se oli näillä kahdella esteellä jotenkin tosi löysä (lienekkö väsynyt?), mutta tsemppasi sitten pudotuksen jälkeen ja loppurata puhtaasti. Olin silti tosi tyytyväinen itseeni ja hevoseen, oli se sentään vasta toinen metri, niin ei sitä liikoja voikaan odottaa. Olis sitä toki voinu viimesten kisojen kunniaks vetästä sijotuksen, mutta nyt kävi näin eikä sille mitään mahda, vetelen sitten ne sijotukset Illin puolesta Viljon kanssa!

Pistän nyt aluksi vaan kuvat, videot lataan myöhemmin joko tähän tai sitten omaan postaukseen, koska en tähän aikaan yöstä jaksa enää ruveta niitä muokkaamaan ja lataamaan mihinkään. Kuvista kiitokset Empulle, Annikalle ja muille! (En oo ihan varma, ketkä kaikki kuvia otti)

115. Ei huono maneesikauden aloitus!

Ei nyt ollu ihan huono maneesikauden alotus eikä kylläkään tää kisaura Viltsun kanssa kun voitolla se siitä lähti käyntiin! Viltsu oli ihan älyttömän hyvä, verkassa vaan tuntu että se kuolee sydäriin kun se oli jo kaksi rataa ennen minua mennyt, mistä syystä jätin sitten verkkailut vähemmälle. Ajattelin, että eihän Viljo enää jaksa kolmatta rataa hypätä ja kuvittelin, että mennään ihan rauhassa, mutta Viltsu oli toista mieltä ja tykitettiinkin sitten koko rata loppuun asti puhtaasti ja nopeimmalla ajalla. Kaikista tyytyväisin olen siihen, että sain taas pitkästä aikaa puhtaan radan! Illin kanssa viimeksi sain puhtaan radan keväällä, joten ei ollu pahitteeks tuo puhas nytten.

Nyt en jaksa selostaa radasta sen enempää, näätte kaiken oleellisen videolla. Mut Viltsun kanssa mun ratsatus on omasta mielestä paljon rauhallisempaa kun Illin, kun Viltsu ei lähe häseltää samalla tavalla kun Illi eikä se osaa vaihtaa laukkaa askeleesta, niin se ei sotke sitä heti ku vähänki heilahtaa selässä.

Kuvat © Oona P. & video © Arttu

 

Linkki videoon

114. Voiko särkynyttä sydäntä enää särkeä?

Heippa! Postaustaukoa on taas ollut, tällä kertaa kahdesta syystä:

1. Kirjoitukset. Ei vaan kerennyt eikä siltä stressiltä pystynyt tänne mitään kirjottaan, vaikka materiaalia olis ollut. Ne vaan imi kaikki voimat ja aiheutti älytöntä stressiä, mutta onneks ne on nyt ohi!

2. Rakkaan riisto. Illi lähti uuteen kotiin 20.9, enkä edes pystynyt hyvästelemään sitä, koska olin Artulla. Vaikka lähdöstä on jo aikaa melkein kaksi viikkoa, olen silti aivan poissa tolaltani, koska minulta lähti ystävä ja sieluntoveri. Illi merkitsi minulle kaikkea ja nyt sitä ei ole. Aina kun kävelen sen karsinan ohi, sydämmessä tuntuu ikävä pisto. Yksikään hevonen ei koskaan pysty sen jättämää reikää paikkaamaan sydämmestäni, toivottavasti vielä joskus saan sen omakseni ja vietän sen kanssa kaiken ajan sen elämän loppuun asti. En pysty vieläkään muistelemaan sitä itkemättä, niin paljon se antoi ja lähtiessään vei mukanaan. Olen kuitenkin kiitollinen niistä hetkistä, mitä sain sen kanssa kokea, kaikki voitot ja häviöt, ylä- ja alamäet; kaikista selvittiin, vaikka toivo oli jo hiipunut. Pääsin Illin kanssa pidemmälle mitä pystyin koskaan edes kuvittelemaan!

Kiitos kaikesta rakas ♥

HOPE - WHO AM I TO SAY

Illin lähdön jälkeen tuli taas ongelma, että kellähän sitä nyt sitten jatkais. Harkitsin jo myös lopettamista, sillä Illin lähtö oli aivan liian kova pala, mutta en vaan pystynyt tätä harrastusta jättämään. Hevosia tulee ja menee, mutta yhdenyhtä Illiä en tule koskaan enää tapaamaan. Se oli niin suuri persoona, se oli kuin minä. Ongelmaan löytyin kuitenkin ehkä ratkaisu, nimittäin Filur aka Viltsu! Oon aina tykänny siitä pienestä ja pippurisesta pukkikoneesta ja aattelin nyt sitten katella, jos sen kanssa rupeisin rakentamaan yhtä hyvää luottamusta ja ystävyyttä kuin Illin kanssa. Viltsun kanssa sain myös paljon kehuja eilen tunnilta ja ratsastustyylini sopii sille aika hyvin. Joten jos tästä saataisiin taas kehiteltyä toisenlainen rakkaustarina, ken tietää. Nyt lauantaina on seurakisat ja käyn Viljamin kanssa kokeilemassa, että synkkaako meillä!

VILTSU

113. Syksy saapuu taas

Niin siinä vaan taas pääs käymään, että syksy se sieltä tulla tupsahti. Onneks kuitenkin vielä on ollu pari viimestä päivää tosi lämmintä, että ihan vielä ei tarvitse syysmasennukseen vajota. Illat tosin on jo ihan tosi pimeitä, sitä odotellessa kun pääsee neljältä koulusta ja on jo ihan pilkkopimeetä..Vaikka säät nyt lämpenikin, niin shoppailin talveks vaatteita, kouluun toppatakin ja lasketteluun uuden takin ja housut. Nyt ei sitten palele talvella ja kelpaa lasketella!

SPORTAMORE /

TENSON LYNN 233.90€ 159.90€

  SCANDINAVIAN OUTDOOR STORE /

HALTI NAUSKU JACKET 379.00€ 189.50€

 

TAKISSA ON KIVAT YKSITYISKOHDAT!