Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 10. elokuuta 2014

105. Syyskauden aloitus!


 KASSUN FIILIKSET KESÄLOMASTA..

Heissan taas, edelliseen postaukseen en jaksanut alkaa tarinoimaan mitään ihmeitä, kunhan vaan tiivistin kuluneen lomani siihen. Tässä postauksessa voisin vähän avartaa tätä alkanutta koulutaivalta ja rutiineihin palaamista. Taas valitettavasti alkoi koulu, sai kyllä aikamoisessa tuskanhiessä olla siellä nuo kaksi ekaa päivää, kun helletä on melkein 30 astetta ja koululla ei ole ilmastointia.. Käytäville suurinpiirtein sulaa ja luokkiin pökertyy kun ilma on niin huono ja kuuma, mutta ehkä tää tästä paranee, sais vähän tää ilma kyllä nyt viiletä että pystyy koulussa käymään ilman mitään ylimääräisiä tuskia. 

Nyt ei aikoihin ole tulut minkäännäköistä postausta, johtuen ylitylsästä elämästäni josta ei ole mitään kirjoitettavaa muuten kuin tallilta. Nyt taas kuitenkin tallihommissa päästään samaan rutiiniin, eli valmennuksiin ja normitunteihin sekä kilpailuihin (ainakin näin elo-syyskuun aikana!) niin ehkä tännekin tulee taas vähän useammin jotakin lueskeltavaa. Tähän postaukseen ajattelin vähän laittaa fiiliksiä tämän syksyn ensimmäisestä valmennuksesta, mikä käytiin aika mielenkiintoisissa sääolosuhteissa, tosin eipä pienet salamoinnit ja sadekuurot meidän menoa haitanneet!


Pelkäsin vähän, että Illi olis nyt kesän jälkeen ihan huono ja laiska, kun sillä on niin monet ja monet erilaiset ihmiset menneet pikkulapsista aikuisiin. Pelko osoittautui kuitenkin omaksi onnekseni vääräksi, Illi oli edelleen se oma energinen itsensä eikä sen suunpieletkään olleet yhtään auenneet, luojan kiitos! Valkka mentiinkin sitten taas tuttuun tapaan alusta loppuun hyvin vauhdikkaissa merkeissä, mikä kosautui aina sarjalla. Tällä kertaa mentiinkin kolmoissarjaa vaihtelun vuoksi niin, että ensimmäiseen väliin tuli yksi laukka ja toiseen kaksi. Liiallinen vauhti kostautui aina sarjalla, kun tultiin liian isosti sisään niin aina se b-osan puomi lähti sieltä mukaan. C-osalle sain kuitenkin sitten aina vähän hidastettua ja se päästiin kaikilla kerroilla puhtaasti yli.


Mentiin valkassa lähinnä erilaisia ratoja, alussa verkattiin ristikkokahdeksikolla, eli siis kahdeksion risteämiskohdassa oli pieni ristikko, joka tultiin sitten vuorotellen oikealta ja vasemmalta ja aina ristikon päällä vaihdettiin suuntaa, eli niinkuin kasia tehtäis. Piirsin siitä nyt myös havainnollistavan kuvan, jos joku ei minun selityksestä ihan ymmärtänyt, että miten se ristikko siellä kahdeksikossa oikein oli ja miten sitä mentiin. Illi oli alusta asti hyvä ja pyrki esteelle, ehkä vähän liikaakin välillä, mutta ensimmäiset tehtävät menivät silti ihan tosi hyvin! Mentiin samaa kahdeksikkoa sitten toisella kerralla niin, että ristikko nostettiin pieneksi pystyksi. Illi ehkä vähän innostui siitä enemmän, mutta pysyi kuitenkin kohtalaisesti hanskassa koko ekan tehtävän ajan.


Kahdeksikon jälkeen hypättiin parit hypyt oksereille ja täytteellisille pystyille, jonka jälkeen alettiinkin sitten hyppäämään sitä ihan kunnon rataa, ensin vähän pienempänä ja viimeisellä radalla esteet olikin jo sit noussu 95-110cm korkeudelle. Ne kyllä tuntu paljon pienemmiltä, tosin vesieste tuotti vähän hankaluuksia minulle, kun sille tultiin kulmasta melko lyhyellä tiellä. Yhdelläkään kerralla ei meinannu askel sattua millään, tai sit jos oli askel niin sitten pilasin sen itse sillä, että iski pelko siitä että sukelletaan sinne esteeseen. Olinkohan neljä kertaa sen lähestymisen jo munannu, kunnes sitten sillä viidennellä sain kuin sainkin askeleen kohdilleen ja päästiin jatkamaan rata loppuun asti. Loppurata menikin sitten ihan suht hyvin, Illi alko tosin käydä jo vähän kuumana ja meinas välit jäädä vähän lyhyiksi. Hyvä fiilis kuitenkin jäi ja sitä lähdin tavoittelemaan, oli tää nyt sentään ensimmäinen valkka kesän jälkeen Illin kanssa.

Ens viikolla ois taas sit luvassa valmennusta ja viikonloppuna sitten syksyn ensimmäiset seurakisat. Nyt tän alkuviikon käyn Illin kanssa jotain touhuilemassa ennen torstain valmennusta, kun hevoset on periaatteessa kesälomalla lauantaihin asti, kun ei viiti valmennukseen mennä suoraan lomalta. Käyn varmaan harjailemassa sitä ja keskiviikkona kävelyttämässä vähäsen, jos sillon sais joitakin kivoja yhteiskuviaki tuon turjakkeen kanssa, pitäs vaan joku saada kuvaamaan.. No, palaillaan sitten viimeistään kisojen merkeissä taas tänne blogin puolelle!

Ainiin ja tän postauksen laatukuvat otti Arttu!


MEITSI NÄYTTÄÄ MALLIA LAPSILLE, KUINKA HYPÄTÄÄN!


lauantai 9. elokuuta 2014

104. Loma loppui...

...Mutta ei se kesä mihinkään hävinnyt! Lomalla sattui ja tapahtui kaikenlaista ja nyt ollaan taas monia hyviä ja huonoja muistoja rikkaampia. Ja mitä kaikkea lomallani sitten tapahtui? No katsotaas, lomaani mahtui...

...työntekoa (never again!)...

 
...heppailua...


...vammailua...


...valokuvaamista...


...kaikenkarvaisia koiraystäviä...

 
...aivan ihania kesäiltoja...


...myös kissoja mahtui...


...saatiinhan sitä kirjoituksiinkin lukua tungettua yhteen jos toiseenkin väliin...


...ja vielä lopuksi vähän muutoksia ulkonäköön...

 
...näistä ja monista muista asioista kasaantui kokoon yksi parhaimmista kesistäni pitkiin aikoihin! Tosin tuon työnteon olis voinu skipata jos ihan rehellisiä ollaan, mutta ompahan ainakin massia nyt (or not..)!

lauantai 12. heinäkuuta 2014

103. Estevalmennus...

...tällä kertaa vähän jännempää sorttia kieltämättä. Menin Illin sijaan Hillalla, herkällä isolla puoliverisellä ja se oli kyllä ehkä elämäni virhe. Viimekerralla, kun kyseisellä tammalla menin, meinattiin mennä kirjaimellisesi maneesin seinästä läpi, joten melko huonolla fiiliksellä lähdin sitten valmennukseen, kun en koskaan ole tällä hevosella osannut mennä, se on aivan liian herkkä minun tyylilleni, joka sopii vaan Illille.. No, valkka ei nyt menny ihan niin huonosti kun kuvittelin, meinasin tipahtaa kahesti kun ei oikein meinattu sarjan B osalle osua ollenkaan, mutta loppujenlopuksi sekin saatiin sitten ihan kohtalaisen hyvin korjattua. 

Yhdenyhtä ponnistuspaikkaa en saanut Hillan kanssa kohdilleen, sitä oli niin vaikea säätää Illiin verrattuna ja kun itse heiluin selässä niin hevonenkin otti ja kiemurteli, mikä vaikeutti lähestymisiä jonkun verran. Illissä on se hyvä puoli, että se ei lähde minun kiemurteluihin ja hötkyilyihin mukaan, mikä helpottaa ratsastusta paljon, tosin itse lähden aina Illin höyryämiseen mukaan ja tuloksena on katastrofi. Näin kävi myös Hillan kanssa, kun hevonen alkoi pikkuhiljaa kuumumaan, lähdin itse siihen mukaan ja lopputuloksena vedettiin niitä esteitä ilman minkäännäköstä kontrollia, mutta yli kuitenkin päästiin ehjänä..! Lopputunti meni jo kuitenkin ihan suht hyvin, sain jo vähän tuntumaa hevoseen ja päästiin ihan nätisti esteistä yli.

Hillalla oli kyllä ihan todella erilaiset askeleet ja hyppytyyli kuin Illillä, mikä tuotti vaikeuksia heti alkuverkasta asti. Illillä on sellaset tosi lyhyet, mutta kuitenkin suht tasaiset askeleet ja se hyppää melko pienesti, kun taas Hillan askeleet oli sellaset kilometrin mittaset ja se hyppäs niin isosti, että ei siihen päässy mitenkään mukaan. Ekoissa hypyissä jäin tosi ikävästi suuhun kiinni, kun ei niihin hyppyihin meinannut millään päästä mukaan, muta sitten parien hyppyjen jälkeen alko jo vähän valkenemaan ja pääsin jo ihan suht hyvin Hillan kenguruloikkiin mukaan. Taidan kyllä ihan suosiolla kuitenkin vaan pysyä Illissä, se on ihan tuttu ja turvallinen ja pelastaa aina jos on tarvetta!

kuvat © Meeri










perjantai 6. kesäkuuta 2014

97. Syli toisensa tapasi

JUHA TAPIO - SITKEÄ SYDÄN
Siihen tosiasiaan, että olemme toisillemme salaisuus, on meidän alistuttava. Tunteminen ei merkitse kaiken tietämistä toisistaan, vaan rakkautta ja luottamusta toisiinsa, toistensa uskomista.
                                                                                     - Albert Schweitzer
kuvat © Veera V.







Mikä kuvista on suosikkinne?

maanantai 2. kesäkuuta 2014

93. Summertime ♥

Ihanaa, kesä on viimein täällä kun viimeinkin nuo säät lämpeni ja parani! Huonoksi onnekseni aloitin vaan työt tänään, just kun nää kelit ois just sellasia ihanteellisia auringonottoon, mutta onneks töitten jälkeen kerkee ehkä vähäsen kuitenkin ottaa väriä pintaan. Kissatkin tykkää olla pihalla kun säät lämpeni ja molemmat nautti auringosta ihan täysillä!
summer, after all, is a time when wonderful things can happen to quiet people. for those few months, you’re not required to be who everyone thinks you are, and that cut-grass smell in the air and the chance to dive into the deep end of a pool give you a courage you don’t have the rest of the year. you can be grateful and easy, with no eyes on you, and no past. summer just opens the door and lets you out.”
                          -Deb Caletti







keskiviikko 21. toukokuuta 2014

88. Viimeviikot tiivistettynä! + karmee kuvapläjäys..

On taas tullut tähän näköjään tätä postaustaukoa, oon joka viikonloppu ollu että nyt kirjotan postauksen kisoista ja valkasta, mutta en vissii sitten kirjottanukkaan mitään mistää.. No, nyt voisin tähän postaukseen tiivistää parit viimeviikot ihan lyhyesti valkkoineen sekä kisoineen kuvien kera! Teen tässä myös varmaan lähiakoina ulkoasun vaihdon, että ei sitten kannata ihmetellä jos blogi ei ole käytössä jossakin vaiheessa! Ulkoasuun saa antaa väriehdotuksia, tällä hetkellä nimittäin luovuus ihan nollassa, mutta pakko saada uus ulkka kun oon niin kyllästyny jo vanhaan ihan totaalisesti!

Päästiin itseasiassa just tasan kaks viikkoo sitten torstaina kentälle treenaamaan, tosin ehkä vähän myöhässä kun samana viikonloppuna oli sit seurakisat ja sitten sitäseuraavana eli viimeviikonloppuna oli aluekisat, eli tasan kolme treenikertaa pihalla tuli ennen isojakisoja, mikä oli ehkä vähän turhan vähän, mutta ihan hyvin kaikki sitten meni loppujenlopuks. Mutta niin, siiihen ekaan valkkaan pihalla! Valkka alko suoraansanoen ihan helvetin hyvin, eka yritin juoksuttaa Illiä liinanpäässä että saisin ylimääräset höyryt veks ja kestäsin ite selässä, mutta Illipä oli sitä mieltä että hänhän ei liinassa juokse ja pomppi sit vaan pystyyn minkä ehti, pari kertaa meinasin kavioitten allekin siinä jäähä. No, lopulta luovutin ja just kun olin ottamassa sitä liinaa irti, herrapa päättääkin hypätä ihan pystyyn ja irrottautuu otteesta ja juosta sit ihan omitoimisesti ympäri kenttää. Oli siinä sitten tosi mukava mehästellä sitä varmaan 10 minuuttia kun ei se vaan antanu kiinni. No mutta saipa ainaki energiansa purkaa siinä jos ei muuta! Loppuvalkka menikin sitten ihan mallikkaasti, vähän oli jarrut hukassa, mutta muuten ihan hyvä kenttäkauden avaus parista mutkasta huolimatta!

kuvat © Emppu & Saara














Sitten sunnuntaina olikin kauden ekojen ulkokisojen aika, menin ainoostaan yhen luokan (90cm) kun ollaan köyhiä ja ei oo varaa mennä montaa luokkaa. Rata meni kaikesta huolimatta kuitenkin hyvin, toiselle vaiheelle ei päästy kun perusradalla tuli puomi alas, mutta kolmansia oltiin silti, ainoostaan kaks pääs toiselle vaiheelle asti. Illi kuunteli kivasti kisoissa, välillä tosin jarrut meinas taas vaihteeks kadota, mutta kyllä ne aina lopulta löyty sitten. Ihan hyvillä fiiliksillä pysty lähtee näillä kisoilla kohti seuraavan viikon valkkaa ja aluekisoja!

kuvat © Minä, Annika H. & Roosa











Alueita edeltävä valkka meni ihan siedettävästi, ratsastusta tosin vaikeutti se, että kenttä oli ihan umpilöllö toiselta sivulta ja ratsastusalue oli aika pieni, kun ei siellä mutalöllössä oikein uskaltanut ratsastaa ettei hevoselta jalat mene jos sattuu vahignossa liukastumaan. Illillä oli vielä turhan paljon virtaa ja kaarteissa pelotti että kohta ollaan kylellään siellä kurassa, mutta hyvin kestettiin pystyssä ja valkka meni suhkot hyvin, ihan viimeisen radan lopussa sain Illiin vasta kuitenkin sen otteen, mikä pitäs aina olla, ennen sitä se joko juoksi pää viidentenä jalkana tai sitten mateli eteenpäin ja meinattiin rysähtää esteisiin. Vähän ois ehkä enemmän tarvittu reeniä pihalla aluekisoja aatellen, mutta enempää ei vaan saanu nii tällä piti sitten mennä, ei se nyt kuitenkaan ihan surkeesti menny että ihan hyvillä mielin kohti kisoja lähettiin!













Huhhuh, sitten vielä jonkunnäkönen tiivistelmä aluekisoista! Meni vähän valmistautuminen tiukille kun pikkusiskon rippijuhlat vei koko lauantain, onneks kerkesin jo perjantaina pesee ja laittaa Illille kaikki kamat valmiiks ja sit kävin vaan lauantai-iltana pesee ja laittaa hevosen valmiiks aamua varten. Niinkun normaalisti, kisa-aamuna oli älytön häslinki jokasuuntaan kun miun piti vielä karsinat puhistaa, onneks senkin sain ajoissa tehtyy ja pääsin sitten ihan hyvissä ajoin Illiä letittää ja vielä kiillottaa ja viimeistelemään. Onneks kaikki oli laitettu jo valmiiks, olis kyllä älytön paniikki ollu jos ois vielä sunnuntaiaamuna pitäny ruveta jotain varusteita puhistamaan ja tavaroita laittamaan.. 

Hyvissä ajoin kuitenkin olin valmiina ja pistin Juulin kävelyttämään Illiä kun ite vielä huitelin jossakin antamassa kameraa kaverille että kuvaa ja laittaa vielä omia varusteita kohilleen. Illi oli jo verkassa ihan pinkee, ei ois millään malttanu seisoo paikallaan ja hidastaa, yritäppä siinä sitten ratsastaa sitä pohkeen ja ohjan väliin kun tyyppi painaa kuolaimelle ja jolkottelee menemään. Sieltä se kuitenkin sitten jotenkuten tuli avuille, verkkahypyt tosin kusi ihan totaalisesti ja rupes jo pelottaa et rataki kusee ihan samalla tavalla, mutta Illi oli ihan SUPER radalla. Kaikki askeleet ja kaikki sattu kohilleen ja miun ite ei tarvinnu kun ohjata ja hidastaa sitä välillä ja 80cm oltiinkin sitten toisia, eikä hävitty huonolle! Alle sekunnin hitaampia oltiin kun eka ja hemmetin tyytyväinen oon kyseiseen rataan! Palkintojenjaossa meinas mopo karata käsistä ja kun päästiinkin kentän portista verkkakentälle, Illi otti ja loikkas jonkun ihme hypyn ja meinasin tulla sieltä sitten alas, mutta onneks kestin kyyissä..

En verkannu kovin paljoo ysikymppiin, parit laukat ja verkkahypyt otin kun Illi oli ihan hiestä märkä ja oli muutenkin tosi kuuma ettei se sit väsyny yhtään sen enempää. Illi oli verkassa taas vähän lössö ja hypyt ei millään meinannu onnistuu, johtu varmaan siitäki että ite olin ihan jännittyny ja vaadin ihan liikaa. Sitten taas kun radalle päästiin kaikki meni ihan nappiin, pari hyppyä lähti vähän pelottavan kaukaa mutta hengissä selvittiin ja toisellekin vaiheelle päästiin täpärästi, meinas nimittäin viimenen este tulla alas, kolis tosi ikävästi mutta kesti kuitenkin paikoillaan ja sit vaan hanat auki! Toiseks päästiin tässäkin luokassa, eikä taaskaan huonille hävitty, alle sekunnin ero ja melko kova aikaki vielä kaikenlisäks miulta ja Illiltä, kyllä siltä vauhtia löytyy kun tilanne vaatii, kääntykin ihan kolikonpäällä mitä monet ihmetteli minä itse mukaanlukien..

Tiivistettynä päivä oli tosi onnistunu, monta onnismisentunnetta tuli ja olin iha supertyytyväinen itteeni ja Illiin, ei oo aikoihin näin hyviä ratoja taas tehty, tästä on sitten hyvä jatkaa taas syksyllä jos Illi vaan on vielä miun käytettävissä! Kuvia tuli tähän postaukseen aika hitosti, koittakaa kestää! Nyt taas on vähän varmaan postaustaukoa kun tuossa kesän alussa ei varmaan mitään ihmeitä tapahdu kun oon töissä kaiket päivät, mutta sitten heinäkuun alussa ja siitä eteenpäin alkaa ehkä tulla jotain kun on OG't ja otan ehkä yksityisvalkkoja, ken tietää!

kuvat © Annika H, Emma, Roosa, Emilia


























Kaiken © Meri Tukiainen 2015, ellei toisin mainita!