Näytetään tekstit, joissa on tunniste aluekisat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aluekisat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 6. lokakuuta 2014

116. Viimeiset kisat Illin kanssa



Pahoittelen, että tätä postausta ei tullut heti kisojen jälkeen, minun piti kirjoittaa se kirjoitusten päätyttyä, mutta Illi lähtikin samana viikonloppuna ja ei enää huvittanut sitä kirjoittaa. Kirjoitan sen kuitenkin nyt, koska ne olivat viimeiset kisat Illin kanssa ja viimeiset kunnon muistot ennen sen lähtöä. Vaikka ei taaskaan ihan putkeen mennyt, olin tyytyväinen molempiin ratoihin, puomeista huolimatta, sillä omia mokia ne vaan olivat. Menin taas sen 90cm ja 100cm, koska Illi oli edellisenä viikonloppuna jo niin hyvä niissä, että uskalsi sitten toistekin koettaa.



Enää en kummastakaan radasta muista juuri mitään, paitsi että 90cm pudotus oli oma moka kun en saanut suoristettua Illiä ajoissa esteelle ja tultiin sen seurauksena aivan liian lähelle estettä. Metrissä Illi kolautti jo ensimmäiselle esteelle ja toinen tulikin sitten alas, se oli näillä kahdella esteellä jotenkin tosi löysä (lienekkö väsynyt?), mutta tsemppasi sitten pudotuksen jälkeen ja loppurata puhtaasti. Olin silti tosi tyytyväinen itseeni ja hevoseen, oli se sentään vasta toinen metri, niin ei sitä liikoja voikaan odottaa. Olis sitä toki voinu viimesten kisojen kunniaks vetästä sijotuksen, mutta nyt kävi näin eikä sille mitään mahda, vetelen sitten ne sijotukset Illin puolesta Viljon kanssa!

Pistän nyt aluksi vaan kuvat, videot lataan myöhemmin joko tähän tai sitten omaan postaukseen, koska en tähän aikaan yöstä jaksa enää ruveta niitä muokkaamaan ja lataamaan mihinkään. Kuvista kiitokset Empulle, Annikalle ja muille! (En oo ihan varma, ketkä kaikki kuvia otti)








sunnuntai 7. syyskuuta 2014

112. Kaksi onnistunutta rataa



Oon niin tyytyväinen tämän päivän kisoihin, että voisin haljeta onnesta! Molemmat radata menivät ihan nappiin, lukuunottamatta tosin molemmilla radoilla otettuja yksiä puomeja. Ei ne vaan haitannu yhtään, 90cm ehkä vähän enemmän kun metrissä, mutta ei siinäkään niin paljon että se ois pilannu hyvän fiiliksen. Meidän eka metri meni ihan nappiin kaikista ennakkoluuloista ja huonosta berkasta huolimatta, oon niin ylpee itestäni ja pienestä ruuunaretkustani, tavote on nyt saavutettu! Ensi viikolla sitten lähdetään hakemaan puhtaita ratoja, nopeita kyllä oltiin, mutta sitten ne puomit vei meidän sijotukset.



Ysikymppi meni kyllä tottapuhuen huonommin kuin metri, ja se sentään oli meidän eka kunnollinen metrin rata näin kisoissa. Illi oli verkassa ihan menevällä päällä, jonka takia en saanut siihen otetta ja suurin osa verkkahypyistä menikin sitten ihan huonosti. Radalle lähtiessä oli vähän sellanen fiilis, että mitähän tästä nyt tulee. Lähtömerkin saatuani keräsin ohjat ja tungin varmaan oikeasti kannukset maksaan, että sain Illin kädelle ja siitä sitten lähdettiinkin matkaan aikamoisella vauhdilla, mutta hevonen oli kuitenkin hallinnassa. 

Perusrata meni ihan hyvin. pari kertaa taidettiin mennä vähän juureen, mutta yhtään puomia ei tullut ja päästiin jatkamaan toiselle vaiheelle. Siinä sitten tuli puomi alas, kun käänsin esteen päällä, jonka vuoksi Illi sitten vetäs sen sieltä mukaansa. Täpärästi säästyttiin toiseltakin puomilta, se puomi oli nimittäin juuri ja juuri siinä kannattimen reunan päällä tasapainossa niin, ettei se tippunut! Oli onnea matkassa ja taidettiin olla kymmenensiä, jos en ihan väärin muista. Tää oli ihan hyvä pohja sille tulevalle metrille, Illi oli menossa ja yritti taas ihan tosissaan!




Metrin radankävelyssä olin jo ihan paniikissa ja hermona, kun esteet näytti ihan tuhottoman isoilta, kun niiden ohi käveli. Metrin verkka meni ihan päin honkia, olin niin jännittynyt että en saanut melkein yhtään hyppyä onnistumaan ja lähdin vielä ihan kärkipäässä. Samalla taktiikalla taas lähdin radalle, kannukset kylkiin, niska ylös ja painetta. Illi oli menossa ihan hulluna, meinas kaikki välit jäädä vähän lyhkäsiks, mutta onneks kuitenkin mahduttiin häppäräppä niihin. Esteetkään ei tuntunu enää yhtään isoilta, Illi oli ihan onnessaan kun sai kerrankin hypätä ihan esteitä eikä maahankaivettuja puomeja! 

Rata oli ihan super, se yks pudotus ei haittaa yhtään, nyt saatiin vähän tuntumaa tähän ja ens viikolla koitetaan hakee sit puhas rata, tosin arvostelu on sillon 367.1 eikä A2.0 niinku tänään, joten kahellaan uskallanko kääntää sellasia pikkuteitä vai pelaanko varmanpäälle. Nytkin kyllä käänsin ja oioin ihan kunnolla, pari kertaa tultiin vähän liian lähelle sen takia, mutta Illi pelasti tilanteen aina hienosti!







kuvista kiitokset Emilialle!

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

88. Viimeviikot tiivistettynä! + karmee kuvapläjäys..

On taas tullut tähän näköjään tätä postaustaukoa, oon joka viikonloppu ollu että nyt kirjotan postauksen kisoista ja valkasta, mutta en vissii sitten kirjottanukkaan mitään mistää.. No, nyt voisin tähän postaukseen tiivistää parit viimeviikot ihan lyhyesti valkkoineen sekä kisoineen kuvien kera! Teen tässä myös varmaan lähiakoina ulkoasun vaihdon, että ei sitten kannata ihmetellä jos blogi ei ole käytössä jossakin vaiheessa! Ulkoasuun saa antaa väriehdotuksia, tällä hetkellä nimittäin luovuus ihan nollassa, mutta pakko saada uus ulkka kun oon niin kyllästyny jo vanhaan ihan totaalisesti!

Päästiin itseasiassa just tasan kaks viikkoo sitten torstaina kentälle treenaamaan, tosin ehkä vähän myöhässä kun samana viikonloppuna oli sit seurakisat ja sitten sitäseuraavana eli viimeviikonloppuna oli aluekisat, eli tasan kolme treenikertaa pihalla tuli ennen isojakisoja, mikä oli ehkä vähän turhan vähän, mutta ihan hyvin kaikki sitten meni loppujenlopuks. Mutta niin, siiihen ekaan valkkaan pihalla! Valkka alko suoraansanoen ihan helvetin hyvin, eka yritin juoksuttaa Illiä liinanpäässä että saisin ylimääräset höyryt veks ja kestäsin ite selässä, mutta Illipä oli sitä mieltä että hänhän ei liinassa juokse ja pomppi sit vaan pystyyn minkä ehti, pari kertaa meinasin kavioitten allekin siinä jäähä. No, lopulta luovutin ja just kun olin ottamassa sitä liinaa irti, herrapa päättääkin hypätä ihan pystyyn ja irrottautuu otteesta ja juosta sit ihan omitoimisesti ympäri kenttää. Oli siinä sitten tosi mukava mehästellä sitä varmaan 10 minuuttia kun ei se vaan antanu kiinni. No mutta saipa ainaki energiansa purkaa siinä jos ei muuta! Loppuvalkka menikin sitten ihan mallikkaasti, vähän oli jarrut hukassa, mutta muuten ihan hyvä kenttäkauden avaus parista mutkasta huolimatta!

kuvat © Emppu & Saara














Sitten sunnuntaina olikin kauden ekojen ulkokisojen aika, menin ainoostaan yhen luokan (90cm) kun ollaan köyhiä ja ei oo varaa mennä montaa luokkaa. Rata meni kaikesta huolimatta kuitenkin hyvin, toiselle vaiheelle ei päästy kun perusradalla tuli puomi alas, mutta kolmansia oltiin silti, ainoostaan kaks pääs toiselle vaiheelle asti. Illi kuunteli kivasti kisoissa, välillä tosin jarrut meinas taas vaihteeks kadota, mutta kyllä ne aina lopulta löyty sitten. Ihan hyvillä fiiliksillä pysty lähtee näillä kisoilla kohti seuraavan viikon valkkaa ja aluekisoja!

kuvat © Minä, Annika H. & Roosa











Alueita edeltävä valkka meni ihan siedettävästi, ratsastusta tosin vaikeutti se, että kenttä oli ihan umpilöllö toiselta sivulta ja ratsastusalue oli aika pieni, kun ei siellä mutalöllössä oikein uskaltanut ratsastaa ettei hevoselta jalat mene jos sattuu vahignossa liukastumaan. Illillä oli vielä turhan paljon virtaa ja kaarteissa pelotti että kohta ollaan kylellään siellä kurassa, mutta hyvin kestettiin pystyssä ja valkka meni suhkot hyvin, ihan viimeisen radan lopussa sain Illiin vasta kuitenkin sen otteen, mikä pitäs aina olla, ennen sitä se joko juoksi pää viidentenä jalkana tai sitten mateli eteenpäin ja meinattiin rysähtää esteisiin. Vähän ois ehkä enemmän tarvittu reeniä pihalla aluekisoja aatellen, mutta enempää ei vaan saanu nii tällä piti sitten mennä, ei se nyt kuitenkaan ihan surkeesti menny että ihan hyvillä mielin kohti kisoja lähettiin!













Huhhuh, sitten vielä jonkunnäkönen tiivistelmä aluekisoista! Meni vähän valmistautuminen tiukille kun pikkusiskon rippijuhlat vei koko lauantain, onneks kerkesin jo perjantaina pesee ja laittaa Illille kaikki kamat valmiiks ja sit kävin vaan lauantai-iltana pesee ja laittaa hevosen valmiiks aamua varten. Niinkun normaalisti, kisa-aamuna oli älytön häslinki jokasuuntaan kun miun piti vielä karsinat puhistaa, onneks senkin sain ajoissa tehtyy ja pääsin sitten ihan hyvissä ajoin Illiä letittää ja vielä kiillottaa ja viimeistelemään. Onneks kaikki oli laitettu jo valmiiks, olis kyllä älytön paniikki ollu jos ois vielä sunnuntaiaamuna pitäny ruveta jotain varusteita puhistamaan ja tavaroita laittamaan.. 

Hyvissä ajoin kuitenkin olin valmiina ja pistin Juulin kävelyttämään Illiä kun ite vielä huitelin jossakin antamassa kameraa kaverille että kuvaa ja laittaa vielä omia varusteita kohilleen. Illi oli jo verkassa ihan pinkee, ei ois millään malttanu seisoo paikallaan ja hidastaa, yritäppä siinä sitten ratsastaa sitä pohkeen ja ohjan väliin kun tyyppi painaa kuolaimelle ja jolkottelee menemään. Sieltä se kuitenkin sitten jotenkuten tuli avuille, verkkahypyt tosin kusi ihan totaalisesti ja rupes jo pelottaa et rataki kusee ihan samalla tavalla, mutta Illi oli ihan SUPER radalla. Kaikki askeleet ja kaikki sattu kohilleen ja miun ite ei tarvinnu kun ohjata ja hidastaa sitä välillä ja 80cm oltiinkin sitten toisia, eikä hävitty huonolle! Alle sekunnin hitaampia oltiin kun eka ja hemmetin tyytyväinen oon kyseiseen rataan! Palkintojenjaossa meinas mopo karata käsistä ja kun päästiinkin kentän portista verkkakentälle, Illi otti ja loikkas jonkun ihme hypyn ja meinasin tulla sieltä sitten alas, mutta onneks kestin kyyissä..

En verkannu kovin paljoo ysikymppiin, parit laukat ja verkkahypyt otin kun Illi oli ihan hiestä märkä ja oli muutenkin tosi kuuma ettei se sit väsyny yhtään sen enempää. Illi oli verkassa taas vähän lössö ja hypyt ei millään meinannu onnistuu, johtu varmaan siitäki että ite olin ihan jännittyny ja vaadin ihan liikaa. Sitten taas kun radalle päästiin kaikki meni ihan nappiin, pari hyppyä lähti vähän pelottavan kaukaa mutta hengissä selvittiin ja toisellekin vaiheelle päästiin täpärästi, meinas nimittäin viimenen este tulla alas, kolis tosi ikävästi mutta kesti kuitenkin paikoillaan ja sit vaan hanat auki! Toiseks päästiin tässäkin luokassa, eikä taaskaan huonille hävitty, alle sekunnin ero ja melko kova aikaki vielä kaikenlisäks miulta ja Illiltä, kyllä siltä vauhtia löytyy kun tilanne vaatii, kääntykin ihan kolikonpäällä mitä monet ihmetteli minä itse mukaanlukien..

Tiivistettynä päivä oli tosi onnistunu, monta onnismisentunnetta tuli ja olin iha supertyytyväinen itteeni ja Illiin, ei oo aikoihin näin hyviä ratoja taas tehty, tästä on sitten hyvä jatkaa taas syksyllä jos Illi vaan on vielä miun käytettävissä! Kuvia tuli tähän postaukseen aika hitosti, koittakaa kestää! Nyt taas on vähän varmaan postaustaukoa kun tuossa kesän alussa ei varmaan mitään ihmeitä tapahdu kun oon töissä kaiket päivät, mutta sitten heinäkuun alussa ja siitä eteenpäin alkaa ehkä tulla jotain kun on OG't ja otan ehkä yksityisvalkkoja, ken tietää!

kuvat © Annika H, Emma, Roosa, Emilia


























Kaiken © Meri Tukiainen 2015, ellei toisin mainita!