123. Viikon blogihaaste: Harrastusanalyysi

Linkki haasteeseen

Tartuin haasteesee, en sen palkinnon takia, vaan siksi että voin itse tätä kirjoittaessani itsekin miettiä, mitä harrastan, miksi ja miten - lähinnä miksi. Olen viimeaikoina ollut suoraan sanottuna hukassa harrastukseni kanssa, siitä lähtien kun Illi lähti on kaikki ollut jotenkin merkityksetöntä ja motivaationi sekä ratsastustasoni laskenut kuin lehmän häntä. Ehkä löydän tämän postauksen myötä itse syyn sille, mitä harrastan ja miksi.

MITÄ? Luulen, että se ei ole kenellekkään tämän blogin lukijalle epäselvää, mikä on harrastukseni ja elämäntapani, lähes koko elämäni ollut tähän asti. Taino, en osaa enää sanoa, voinko sitä omaksi elämäntavakseni sanoa tällähetkellä, jos kerran tai kaksi viikossa käyn tallilla, en sen enempää. Illin kanssa se oli elämäntapa, minulla oli tavoitteita ja harrastukseni oli enemmän kuin harrastus. Elin toivossa, että saan tästä vielä paljon enemmänkin kuin harrastuksen, mutta kaikki romuttui kertarysäyksellä ja paloja ei ole ollut vaikea koota takaisin paikoilleen. Nyt kuitenkin uuden ja toivottavasti tämän viimeisen vuoteni loppuun asti kestävän kaverin myötä löysin viimeviikolla harratukselleni uuden merkityksen, pienen toivonpilkahduksen siitä, että voisin taas olla innostunut ja käydä tallilla touhuamassa, niinkuin kävin aina Illin kanssa.

kuva © Saara T.

MIKSI? Tämä on ehkä se helpoin ja vaikein kysymys. Miksi oikeasti jaksan harrastaa tätä? Mikä saa aina jatkamaan sen jälkeen, kun olet maistellut kerta toisensa jälkeen hiekkaa ja epäonnistunut totaalisesti ratsastajana? Tätä kysymystä on tullut itsekin mietittyä turhankin monta kertaa, mutta aina joku pieni asia on jaksanut työntää minua eteenpäin huolimatta vastoinkäymisistä. Luulen, että suurin syy on tämä koko harrastus, koko ratsastuksen maailma itsessään. Se on ollut iso osa elämääni yli kymmenen vuoden ajan, joskus aktiivisemmin ja joskus vähän epäaktiivisemmin, mutta aina kuitenkin läsnä. Suhde ratsastukseen on kasvanut jo niin suureksi, ettei sitä vain pysty enää pyyhkimään elämästä noin vain, siellä se on ja pysyy, tuli eteen mitä hyvänsä.

Toinen syy, miksi teen tätä, on hevoset ja kaikki ne lukuisat onnistumisen tunteet epäonnistumisien keskellä. Ratsastus ei ole minulle vain sitä, että hyppään hevosen selkään ja tunnin loputtua hyppään alas sieltä. Se on luottamusta, ystävyyttä ja läheisyyttä sekä onnistumisia eläimen kanssa. Eläimen kanssa jolla on oma tahto. Eläimen kanssa, joka on itseäni kymmenen kertaa isompi ja pystyn silti luottamaan siihen. Harrastan tätä, koska se tekee elämästäni kokonaisen, se antaa ystäviä, niin ihmisiä kuin hevosiakin ja se antaa jotain, mitä tavoitella - unelmia ja haaveita, ehkä saavuttamattomia, mutta silti. Toisen haaveen murruttua voit kehittää uuden haaveen jota yrität palavasti saavuttaa, joskus päästen lähemmäs ja joskus kadottaen sen kokonaan. Ratsastus antaa jännitystä, tekee elämästä elämisen arvoista, opettaa ja kasvattaa meitä. Ratsastus antaa ja se myös ottaa, mutta mitä enemmän siitä ottaa, sitä enemmän sillä on meille annettavaa. Siihen täytyy heittäytyä kokonaan.

 kuva © Emma P.

MITEN? No, kuten blogin nimikin jo vihjaa, ei minulla ole omaa hevosta, jonka kanssa harrastaa ja kokea, koska siihen ei ole yksinkertaisesti pienintäkään mahdollisuutta. Ei vuokrahevoseen, ylläpitohevoseen eikä mihinkään, missä pitäisi maksaa ylimääräisiä kuluja. Ei perheessä, jossa on kolme lasta ja pienet tulot. Toteutan harrastustani siis ratsastuskoulussa, kumppaneinani ratsastuskoulun kirjava lauma erilaisia ja eritasoisia hevosia. Tällähetkellä se vakio on 5v puoliveriruuna, raaka ja oppimishaluinen, leikkisä ja yllätyksiä täynnä.

Onnekseni Vuohimäellä on mahdollisuus päästä kisaamaan myös aluetasolla pari kertaa vuodessa kuukausittaisten seurakisojen ohella, joten kehittymään pääsee vähän pidemmälle kuin ratsastuskoululla, missä ei tällaista mahdollisuutta ole. Olen ratsastanut koko elämäni ratsastuskoulussa ja pikkuhiljaa alkaa olla se vaihe, että tarvitsisin sen oman kumppanin, jonka kanssa pääsisin treenaamaan ihan tavoitteellisesti, sillä tuntihevosilla loppuu kapasiteetti kesken. Kehitys on vaan hidastunut, miltei pysähtynyt, mikä vihjaa sitä, että olisi jo aika siirtyä hevosenomistajien maailmaan. Mutta kuten monilla heppätytöillä, itsellänikin se on vain saavuttamaton unelma ainakin toistaiseksi. Ehkä sitten opiskelujen ja ammatinhankinnan jälkeen on mahdollisuus hankkia se oma hevonen, päästä viimein lähemmäs unelmiani, joita olen seurannut koko ratsastusurani.

Harrastan tätä myös muuten kuin ratsastaen; touhuamalla hevosten kanssa, kasvattaen luottamusta ja suhdetta kumppaniini. Luomalla pohjan ratsastukselle. Sillä ei mikään toimi ilman täydellistä luottamusta osapuolten välillä, ei tässä touhussa todellakaan. Jos luottamusta ei ole, eteneminen on vaikeaa. Sain luotua luottamuksen ja ystävyyssuhteen Illin ja minun välille, se luotti minuun ja minä siihen. Pystyin tekemään sen kanssa mitä vaan, mitä sen kanssa sain tehdä. Pääsin Illin kanssa sinne, mitä tavoittelin, se vei aikaa ja matka oli kuoppainen, mutta me molemmat teimme sen, millään muulla ei ole väliä. Toivon, että ehdin kasvattaa minun ja Iironkin välille suhteen ja luottamuksen, pohjan tälle lyhyelle tielle. Saisin taas Illin jälkeen kokea, miltä tuntuu luottaa johonkin niin epäluotettavaan, saada siitä itselleen ystävä ja ennenkaikkea kumppani.

“...and when one of them meets the other half, the actual half of himself, whether he be a lover of youth or a lover of another sort, the pair are lost in an amazement of love and friendship and intimacy and one will not be out of the other's sight, as I may say, even for a moment...”

107. Viikon blogihaaste: Lempiratsastuspaikka

Osallistun kilpailuun, jonka järjestävät www.cuponation.fi ja Voitto kotiin -blogi.

Se oli aikalailla rakkautta ensisilmäyksellä, jos siitä niin voi sanoa. Tallin ulkonäkö oli ulospäin ehkä vähän vanhahtava ja karu, eikä se sisäpuoleltakaan ainakaan sen kauniimpi ollut, lähinnä aika paljon navetan näköinen, karsinoiden ovet oli tehty metalliputkista porteiksi. Kuitenkin se oli ehkä yksi parhaimmista ja miellyttävimmistä talleista missä olen elämässäni koskaan käynyt. Se oli pieni ratsastuskoulu Saksassa pikkukaupunki Detmoldin laidalla, jossakin päin metsikköä, tarkasta sijainnista ei ole harmainta aavistustakaan.

Tallin kenttä oli pieni, neliönmuotoinen ja hiekkapohjainen ja sinne mahtui kerralla korkeintaan viisi ratsukkoa. Meitä oli silloin neljä tunnilla, ahdasta oli mutta ei kyllä haitannut, sillä tila ei loppunut ihme kyllä kesken. Jopa Vuohimäellä meinaa isolta ulkokenältä loppua tila, vaikka siellä ei ratsastaisi kuin viisi ihmistä, tuolla kaikki osasivat ottaa kaikki huomioon ja antoivat tilaa ratsastaa. Ja vaikka kanssaratsastajat olivat paljon minua kokemattomampia, yksikään heistä ei tullut takamukseen kiinni, vaan osasivat pitää turvavälin, toisin kuin omasta kokemuksesta välillä täällä kotikunnilla..

Tuo Saksan reissun ratsatuskokemus oli yksi elämäni onnistuneimmista eikä sitä turhaan sanota, että saksalaiset hevoset on ihan omaa luokkaansa. Vaikka tunithevoset olivatkin vähän omalaatuisia, uskon, että joka ikinen niistä osasi enemmän kuin vuohimäen tuntarit yhteensä. Tallista tuli samantien yksi lempipaikoistani ja antaisin ihan mitä vaan, että pääsisin käymään ja ratsastamaan siellä uudestaan. Kaikki ne maisemat ja hevoset, mitä sillä valtavalla alueella laidunsi... Ei vaan Suomessa koskaan tule sellaisia vastaan. 

Ensivaikutelma tunnille saamastani puoliverisestä, Philisistä, ei ollut se paras mahdollinen. Saksalainen ystäväni Fridde, jonka luona silloin sen viikon asui, kertoi vähän, että Philis on tallin hirvein hevonen ja kukaan hänen tunniltaan ei pidä siitä. Eikä hevonen nyt kovin kummoisen näköinen ollutkaan, muistutti päästään hieman muulia ja oli muutenkin vähän jännän mallinen, mutta on sitä pahempiakinä nähty. Lähdinkin sitten tunnille vähän varautunein mielin, mutta kaikki nuo puheet sun muut osoittautuivat täysin vääriksi. En ole eläissäni koskaan mennyt niin kiltillä, nöyrällä ja tasaisella hevosella. Ensimmäisen ja viimeisen kerran elämässäni tunsin, että osaan ratsastaa. Sain hevosen jo alkutunnista kulkemaan rennosti ja pyöreänä ja se kantoi itseään, ja se kesti siinä koko sen tunnin ajan. Yksikään Vuohimäen tuntihevosista ei ole koskaan miellyttänyt minua yhtä paljon kuin tämä saksalainen Philis.

Myös tallin henkilökunta oli aivan eri maata kuin Suomessa. Kaikki olivat erittäin ystävällisiä ja kilttejä ja tulivat juttelemaan, ratsatuksenopettajakin opetti minua parhaansa mukaan avustajan kanssa, vaikka olinkin suomalainen ja kumpikaan heistä ei osannut kunnolla englantia. Opettaja oli myös hyvin ihmeissään, kun sain hevosen kulkemaan niin hyvin ja yllättyi, kun kerroin että olin ratsastanut silloin yhdeksän vuotta ja hypännyt esteitä. Ensimmäisen kerran silloin sain kunnon kehuja ratsastuksestani ja muistan opettajan sanat aina "How long have you been riding? You ride so well and I saw that Philis enjoyed it too". 

Se tunne oli aikamoinen, kun tulin takaisin Suomeen ja hyppäsin suomalaisen tuntihevosen selkään vuohimäessä, aivan kuin en olisi enää osannut ratsastaa kun hevonen ei vastannut yhtiinkään apuihini ja juoksi pää viidentenä jalkana. Jos joskus hevosen ostan jostain, niin Saksasta aivan varmasti!

Paikka jäi kyllä niin elävästi mieleeni, muistan edelleen miten ajettiin tallin pihaan ja tarkastelin ihmeissäni, miten erilaisia tallit ovat Saksassa. Kun astuin autosta ulos, lähdin samantien tutkimaan paikkoja ja ihastuin koko paikkaan koko sydämmestäni. Ei se tosiaan ollut kaunein näkemäni paikka, mutta kauneushan voi olla sisäistä, ja tämän tallin kohdalla se oli sitä. Tämä saksalainen, pieni ratsastuskoulu jonka nimeä en edes tiedä, on tähän mennessä minun lempiratsastuspaikkani.

Kirjoitin tekstin aika nopeasti, joten vinkatkaas, jos joitakin häiritseviä kirjoitusvirheitä sattuu silmään, korjaan ne sitten heti kun ehdin!

99. Viikon blogihaaste: Suosikkitehtävät

Tiian blogissa oli taas näköjään julkiastu tämä viikon blogihaaste, ja oli taas sitten semmonen, mihin pystyn itseni taas haastamaan. Aiheena oli tälläkertaa suosikkitehtävät ratsastaessa niin sileällä kuin esteillä, ja ajattelin teille jakaa omat suosikkitehtäväni, jotka koen hyödyllisinä ja kivoina, tai ainakin kivoina jos ei muuta! Tehtävät eivät ole mitenkään erikoisia, mutta ehkä saatte niistä jotakin irti! Tässä nyt pari esimerkkiä, jotka päähäni putkahtivat:

1. kolmikaarinen kiemura, jossa jokaisessa kaarteessa voltti ja keskellä puomit. Tätä harjotusta ollaan tehty parisen kertaa, ja vaikka se kovin yksinkertaiselta näyttääkin, ei se minulle ainakaan sitä ole koskaan ollut. Tehtävä tehdään siis laukassa ja puomien päällä pitäis saada aina laukka vaihtumaan tai sitten puomi ravissa ja uus laukka sen jälkeen. Kehittää mukavasti kääntämistä ja auttaa minua Illin kanssa opettelemaan noita laukanvaihtoja, kyllä Illi ne siis osaa kuin vettä vaan, mutta itse en niitä ole vielä ihan oppinut ja oon edelleen kehällä niistä vaihtoavuista. Varsinkin kun Illi vaihtaa laukan vielä tosi herkästi, vähän kun käsi ja paino heittelee niin laukkakin vaihtuu samaa tahtia, tosin nätit sarjavaihdot tulee aina sitten sieltä! Tehtävän voi tehdä niinkin, että voltit tekee puomien päällä, eikä kaarteissa.

2. Okserit kulmista vinolla linjalla. Kauheeta millanen viharakkaussuhde mulla on tähän tehtävään. Oon tätä kerran tehny ja tipuin kun Illi jotain törppöili omiaan, mutta ennen tätä tippumista tehtävä oli tosi kiva! Ei niin vaativa pienillä oksereilla, mutta kun puomit nousee niin vaativuuskin kasvaa näin loogisesti. Linja piti saada okserille ihan kohdalleen että siitä pääsi vinosti yli puhtaasti ilman puomeja ja kieltoja. Auttaa kivasti mm. uusintaratojen nopeisiin käännöksiin ja vinoihin linjoihin, kun nuo käännökset tulee aika nopeesti tuolta kulmasta tohon okserille, jos meinas ihan keskelle estettä päästä ja vielä hyvässä kulmassa, ettei liian vinosti. Tehtävän loppuun voi vaikka lisätä sitten tuon koko okserilinjan, eli eka ja viimenen väli on yks laukka ja keskellä sitten kaks laukkaa.

3. Kahdeksikko pituussuunnassa. Tai missä lie suunnassa nyt onkaan, mutta ymmärrätte kuvasta! Mutta siis kahdesikkoa mennään niin, että suunta vaihtuu joka kerta, kun tullaan vasemmasta kierrokesta, avotaivutus on vasemmalle ja oikeasta kierroksesta oikealle. Tuo violetti on siis avotaivutusta, jos ette vielä kässänny. Ennen taivutusta tulee aina voltit keskihalkaisijan alkuun (ei siis pitkän sivun loppuun, miten kuva saattaa antaa vaikutelman), mistä sitten jää se taivutus ja se jatkuu sitten keskihalkaisijan loppuun, kuitenkin ennen kulmaa suoristus ja suunta vaihtuu. Pitkillä sivuilla voi tehdä vaikka väistöä, askeleenpidennystä tai vaikka vastalaukkaa, mikä nyt tuntuu hyvältä. Toisella sivulla voi vaikka tehdä eri asiaa kuin toisella, yleisimmiten meillä on ollut väistö ja askeleenpidennys. Oikein hyvä harjoitus, jolla oppii pitämään hevosen suoralla uralla ilman sitä uraa.

4. Erinäköiset kaarevat linjat pystyillä ja oksereilla. Tykkään kovasti kaarevista linjoista, sillä niillä saan kehitettyä omaa tasapainoani ja kääntämistä, mikä on aika heikoilla tällä hetkellä. Esimerkiksi punaisella viivalla oleva linja on ihan hyvä, ensin tullaan suoralinja, jonka jälkeen tullaan s-kiemuralle, jossa on ensin pysty ja sitten okseri. Tässäkin tehtävässä kaari pitää saada kohdilleen, ettei oio liikaa tai vedä sitten liian pitkäksi, jolloin mennään esteestä ohi. Omaan mieleeni tosi kiva harjotus, mistä on hyötyä mun tasapainon kehitykseen, sillä näilläkin linjoilla laukat vaihtuu aika tiuhaan tahtiin kun oma tasapaino ei kestä. Valkealla viivalla tehty tie ei ehkä ole niin haastava kuin punaisella, taino riippuu kuinka jyrkän kaarteen on tehnyt, mutta oikein kiva kääntämistehtävä tämäkin, auttaa tosiaan laukanvaihto-ongelman kanssa kun pitää keskittyä koko ajan.

5. Laukassa avotaivutusta ja vastalaukkakiemura. Vielä tähän postaukseen viimesenä lempitehtävänä tällanen. Tätäkin ollaan aika paljon tehty aina koulutunneilla. Eli siis lyhyet sivut aina keskikäyntiä ja pitkät sivut laukkaa. Toiselle sivulle tehdään laukassa voltti, jolta jätetään taivutus ja tehdään laukka-avoa sivun loppuun asti (violetti). Ennen kulmaa suoristus ja suoraan laukasta keskikäyntiin, jota jatketaan toisen pitkänsivun alkuun asti josta nostetaan laukka ja tehdään loiva kiemura vastalaukassa (turkoosi). Vastalaukkaharjotukset on tosi hyviä, siinä kehittyy niin oma kuin hevosenkin tasapaino, kun pitää saada pidettyä väärä laukka läpi kaarteen. Sitten taas ennen kulmaa suoristus ja suoraan laukasta keskikäyntiin ja sama alusta. Toiseen suuntaan harjoitusta voi muuttaa siten, että jättää voltin pois ja tekee puolet sivusta väistöä ja puolet avoa laukassa.

91. Viikon blogihaaste: inhokki ja lemppari tallityöt

Ajattelin nyt ihan tylsyyttäni (ja nyt kun sattu olemaan sellanen haaste mikä sopii ihan hevosettomallekin) tehdä tän Tiian blogista löytyvän blogihaasteen, jonka aiheena nyt tällä viikolla onkin sitten mieluisat ja epämieluisat tallityöt. Noita epämieluisia vois kyllä luetella pilvin pimein, on kyllä välillä semmosta kakkaduunia tuo heppailu et alta pois, mut onneks on myös näitä kivojaki juttuja mitä tykkää tehä! Alotetaas kuitenkin noista vähän tympeemmistä hommista!

Inhokit

KARSINOIDEN SIIVOUS:

Ai perhana mitä hommaa se on, parit ekat karsinat vielä menee, mutta sitten kun niitä pitää siivota se 20 kipaletta ja monta tuntia ähellät ja sähellät niitten kanssa siellä niin ei jeesus.. Kaikenlisäks se kammottava ammoniakin löyhkä siellä karsinassa aina, toisen karsinan kohalla alkaa jo heikottaa kivasti kun aivoihi nousee höyryt. Onneks ei enää tarvii tätäkään hommaa tehä, tein sitä varmaan 2kk viikonloppusin valkkojen eteen ja kyllä riitti ihan hyvin, kävi niin kovasti selkään ja käsiinki aina. Mut se tunne oli kyllä ehkä parasta kun ne kaikki karsinat oli siistit, valkeet purut keskellä - oikee taideteos! Sitkun oman hevosen hankin niin opetan sen kyllä sisäsiistiks!

RATOJEN RAKENNUS/ESTEIDEN KANTO:

En oo vaan koskaan tykänny tästä puuhasta, se on vaan niin rassaavaa ja kun ne puomit ja tolpat painaa ihan tautisesti ja kun ne ei koskaan asetu kohilleen ja sit siirtelet sitä just kasattua nättiä estettä kun ei osunukkaan ihan linjaan toisen kanssa. Sit jos ne on vielä sellasia ihan märkiä ja kurasia ja kädet ja vaatteet on ihan semmosessa liejussa ja mudassa kun raahaat niitä kilometritolkulla pitkin kenttää yksitellen kun ei oo mitään apuvälineitä käytössä (paitsi joskus mönkkäri pelastaa!). Ja sitten se että se rata pittää aina vielä esimerkiksi kisojen päätteeks korjata pois ja sit taas raahaat niitä samoja täytteitä ja lankkuja ja puomeja ja tolppia ja hemmetin painavia johteita kontteihin ja vintille ja ties minne.. Jos ne radat vaikka rakentus ja purkaantus aina itekseen..?

HEVOSTEN LOIMITUS:

Elämän kevät kun niille eläimille pitää tunkee 5 loimee päällekkäin aina kun viet sen tarhaan ja sit otat ne sen jälkee kaikki pois ja viikkaat ja viet kuivumaan ja laittelet paikoilleen... Joo, kyllä ymmärrän että kilpahevosilla ja ihan kylmillä säillä hevosella pitää olla se loimi, mutta voisko niitä sit hankkii sellasia että niitä ei tarviis kun ehkä sen yhen tai kaks eikä kolmee tai neljää päällekkäin.. Nimittäin ihan kokemuksesta tallityöntekijänä voin sanoa, että se hevosen loimitus aamulla ennen tarhaan vientiä on niin raivostuttavaa, kun se loimi on sellanen hehtaarin kokonen ja siitä ei erota miten päin se on ja miten tiukalle tulee kaikki remmit kun ei ulkoa voi muistaa... Ja sitten se pois ottaminen, ei se sillon hirmusen vastenmielistä oo kun loimet on kuivia ja puhtaita, mutta sitten kun ne on sellasia likasia ja ihan litimärkiä ja kaikki se kakka hinkkautuu itteensä kun sitä loimee ottaa pois siltä konilta.. Ei sillä että likaa pelkäisin, mutkun ei oo kiva ihan likasissa vaatteissa sit hengailla loppupäivää..

Lempparit

 

VARUSTEIDEN PESU & HUOLTO:

Oih, tää on niin ihanaa puuhaa, kun sitä ei tarvii tehä ihan pakkopullana koko ajan! Sitä aina suurinpiirtein oottaa kun saa/joutuu pesee ja puunaa kaikki hevosen varusteet kisoja varten ja sitten ne kiiltää ja loistaa kivasti kisoissa. Suitsien purkaminen ja kasaaminen on ihan älyttömän kivaa hommaa, en tiiä kyllä miks, mut tykkään siitä kovasti :D Omia varusteitaki tulee putsattua kyllä niin harvoin, että kun kerran ne saat puhtaaks, näyttää siltä että ois hankkinu ihan kokonaan uudet kamat kun kiiltää ja hohtaa kuin uudet! Pitäs varmaan tosin useemmin puunailla että kestäs vähän pidempään tuo nahka, tuppaa nimittäin rypistymään ja halkeilemaan vähän turhan helposti.

HEVOSEN PESU & PUUNAAMINEN & KIILLOTTAMINEN & HOITAMINEN:

Tääki on niin kivaa puuhaa ja harvaa herkkua että tekee kyllä mielellään kun siihen on mahdollisuus, yleensä siis ennen aluekisoja. Se hevosen pesu on kivaa, tosin en kyllä tiiä oonko ite sit loppujenlopuks paljon märempi kun se ite hevonen, mutta se on vaan sivuseikka! Se lopputuloskin on niin sydäntä lämmittävä kun sen harmaan kura- ja pölykerroksen alta paljastuukin ihan sellanen nätti punarautias ruunanrutkale, jolla on vielä ihan hyvä ja kiiltävä karvakin! Sitten kun sen vielä kuivaa ja harjaa ja viimeistelee show shinellä niin ai että heppa on hieno, kelpaa aina lähtee sitten aluekisoihin hyppäämään kun hevonen ja varusteet loistaa, ei siinä sitten niitä epäonnistumisia huomaakkaan kun on niin lumoutunut (tai sitten huomaa..)! Harjan ja hännän selvitys on myös kivaa, niistäkin tulee niin kivan näköset kun on eka selvitysaineella selvittäny ja kiillottanu sen hännän ja sit jos se on vielä nätisti leikattu tasaseks ja hienoks se harja (mihin en itse valitettavasti kykene alkuunkaan, hepalla on aina sellanen sekiskäs sahalaitaharjas). Hevosen ihan perus hoitaminen (harjaaminen, haavojen hoito tms.) on myös kivaa ja siinä samalla voi aina vähän myös pelleillä ja leikkiä ja muuten vaan hengata.

HEVOSEN LETITTÄMIEN:

Jostaki syystä melkein kaikki vihaa täällä tätä, mutta itse tykkään ihan tosi paljon väkerrellä hevosille sykeröitä ja palmikoita ja verkkolettejä sun muita söherryksiä, vaikka en niitä osaakkaan kunnolla tehdä ja lopputulos on yleensä vaan sellanen möykky. Se on vaan tosi kivaa tehä siitä hevosesta siistin näkönen ja räpläillä niistä jouhista millon millasia hienoja lettejä ja palleroita, varsinkin jos hevosella on sellanen kirjava häntä ja siitä letistä tulee kanssa sellanen tosi kivan näkönen, Illillä tosin on tyhmästi vaan sellanen yksvärinen häntä, niin sillä tulee ihan tylsän näkönen siitä kun ei väri vaihu missään kohtaa.. Mutta Illilla on hirmu hyvä häntä ja harja letittämiseen, häntä on tarpeeks paksu ja pitkä ja harja tarpeeks ohut ja lyhyt, että siihen saa kivannäköset ja kokoset sykeröt joita tulee se noin 10 kappaletta.