Näytetään tekstit, joissa on tunniste ulkoasu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ulkoasu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. tammikuuta 2015

126. Hiljaiseloa

Kuten olette varmaan huomanneet, blogi on ollut vähän epäaktiivinen tässä viimekuukausina. Tälläkertaa en voi syyttää ajanpuutetta, sillä aikaa on vaikka muille jakaa, mutta innostusta ei niinkään. Vika on lähinnä siinä, että näin talvella en saa mitään materiaalia valmennuksista, ja olen sitä tyyppiä joka ei jaksa tehdä postausta ilman kuvitusta. Nyt kuitenkin yritän tsempata ja saada mahdollisimman moniin valmennuksiin itselleni kuvaajan, että edes jonkunnäköistä materiaalia saisin tännekin.

Sen verran voin kuulumisia kertoa, että meillä Iiron kanssa menee koko ajan paremmin ja yhteistyö alkaa luistaa. Viimekisat, eli tammikuun ensimmäiset kisat, menivät paljon paremmin kun sillon seuramestaruudet! Päästiin molemmat radat ilman kieltoja loppuun asti, 70cm täysin virheittä ja 80cm tuli puomi, kun meinas hevoselta jo kunto pettää. Mutta tästä sitä lähdetään nousemaan, viime valmmenuksessakin koin jo aikamoisia ahaa-elämyksiä, kun sain hevosen jo pätkittäin kulkemaan ihan oikein päin!

Tein myös uuden ulkoasun, kun sain eilen bussimatkalla Artulta kotiin kerrankin hyvän idean, nimittäin piirsin bannerin kokonaan itse, kun minulla ei ole mitään hyviä kuvia mistä tehdä hienoa banneria. Toivoisin mielipiteitänne bannerista, se ei onnistunut ihan niin hyvin kuin kuvittelin, mutta ihan hyvä se kuitenkin omasta mielestäni on. Bannerissa siis komeilee olevinaan Iiro ja Ella, toivottavasti yhdennäköisyyden huomaa edes vähäsen.

maanantai 6. lokakuuta 2014

117. Muutosta värimaailmaan



Tein pienen muutoksen blogin värimaailmaan, koska kyllästyin ruskeaan ja halusin tällaisen tumma-räikeä -väriyhdistelmän, mutta kuitenkin syksyteemassa, eli räikeyttä tuodaan tähän oranssilla. Aluksi ajattelin uusia koko ulkoasun banneria myöten, mutta en keksinyt tarpeeksi yksinkertaista ideaa, joten päädyin vain värimaailman vaihtoon. Mitä pidätte, oliko entinen parempi vai tykkäättekö enemmän tästä?

tiistai 12. elokuuta 2014

106. Vastauspostaus


 "MITÄS TOLJOTAT, ETKÖ OO ENNEN NUKKUVAA PONIA NÄHNY?!" KASSU ON NII SÖPÖ NII OLI PAKKO TÄHÄNKI LAITTAA TÄLLANEN HÖMÖTYSKUVA!

 Tein näköjään joskus tässä kysymyspostauksen jota en tosiaankaan ees muistanu, mutta voisin nyt tehä siihen sitten vastauspostauksen, vaikka kysymyksiä ei kovin paljoa ollutkaan, saampahan sen pois tästä alta ja vielä muistan sen olemassaolon!

1. MONESTI OOT OLLU VUOHIMÄESSÄ LEIRILÄISENÄ?
Hmm.. Joko neljä tai viis kertaa, en nyt ihan oo varma, luultavasti tuon neljä kun kahesti valkkaleirillä ja oisko ollu kahesti ihan normileirillä!

2. KETKÄ ON SUN 3 SUOSIKKIAS VUOHIMÄELTÄ JOS ILLIÄ EI LASKETA?
En tykkää muista kun Illistä.. :D No jos ihan pakko on, niin Viltsu, Rita ja Manta taitaa olla ne suosikit tällä hetkellä, uusilla en oo vielä päässy menemään ollenkaan. 

3. MERJA VAI ESSI VAI EETU?
 Eetusta ja Essistä tykkään, mutta Eetun opetus on ehkä kaikista parasta

4. MITÄ KESÄLOMA SUUNNITELMIA SINULLA ON?
 Eipä noita ollut paljoo mitää, töissä olin puoleen heinäkuuhun asti ja sen jälkeen sitten käytiin lintsillä ja loppukesän olin vaan kotona

5. KORKEIN ESTE JONKA OOT HYPÄNNY ILLILLÄ?
125cm pari vuotta sit korkeushypyssä valkkaleirillä, oli voittajafiilis!


6. MISSÄ OOT KESÄTÖISSÄ?
SOLilla olin

7. MITÄ MIELTÄ OOT TOMPASTA, HANISTA JA LARPASTA?
Tomppa on aivan ihana pikkupallero, tykkään siitä ihan hirveesti! Hanista en enää tykkää kovin paljoo, se on vaan semmonen katujyrä pullaponi ja Larpalla en osaa mennä yhtää nii en tykkää siitä

8. KUKA ON SUOSIKKISI VUOHIMÄEN PONEISTA?
Tomppa on paras! Ja Susse c:

9. KUKA ON SUOSIKKISI VUOHIMÄELTÄ JOS ILLIÄ EI LASKETA?
Tuolla ylempänä se vastaus tais jo tulla mutta toisena virallisesti listalla on Viltsu tai Rita

Vaihdoin myös ulkoasun vähän vaaleemmaks, kun kyllästyin siihen et tää blogi on aina niin tumma. Taino, vaihdoin ja vaihdoin, muutin vaan edellisen bannerin ja muun ulkoasun värit tollaseks vaaleenbeigeks ja limen vihreeks. Tykkäättekö tästä vai oliko edellinen kivempi?

maanantai 9. kesäkuuta 2014

100. Grafiikkapaja auki taas!

Ajattelin nyt taas koittaa ja avata tämän grafiikkapajan, kun sain aika paljon positiivista palautetta sen avaamista kohtaan. Näköjään oli sadas postauskin, niin avataan tämä nyt vaikka senkin kunniaksi! Ainut ero edellisiin pajoihin on, että nyt tästä lähtien pyydän pientä maksua grafiikoistani ja tämä siksi, että kulutan tosi paljon aikaa ja käytän vaivaa kaikkeen tekemiseen, eikä ilmaiseksi tekeminen oikein enää motivoi (ja sen huomasi siitä, että kaikki edelliset bannerit ym. jäivät kokonaan tekemättä)! Hinnoista voi valittaa, jos ne ovat liian korkeita, olen ihan älyttömän huono hinnoittelemaan mitään, mutta mennään näillä nyt sitten aluksi ja katellaan kuinka homma toimii! Saat lisää tietoa klikkaamalla allaolevaa kuvaa!

http://merilli.blogspot.fi/p/blog-page_18.html

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

98. Tekemiäni bannereita/blogin ulkoasuja

Joku pyysi tekemään postauksen tekemistäni bannereista ja ulkoasuista blogeihin, ja tämä oli ihan hyvä idea, että porukka saa vähän selkoa kädenjäljestäni ja voi sitäkautta vähän kertoa, kannattaako pistää banneribisnestä pystyyn vaiko ei. Tässä postauksessa on siis muutamia ulkoasuja/bannereita, mitä olen omaan blogiini tehnyt, koko ajan on kehitystä tapahtunut ja myös kuvat vaikuttavat aika paljon bannerin toteutukseen (eli mitä paremmat ja inspiroivammat kuvat, sitä parempi bannerikin) ja siksi omat bannerini ovat vähän latteita, sillä minulla ei ole itselläni kovin inspiroivia kuvia mistä näitä tehdä. Mutta kertokaa toki mielipiteenne, kannattaako pistää bisnes pystyyn ja pystyykö näistä jonkunlaista korvausta pyytämään! 

Osaan myös koodata ihan kohtuullisen hyvin, kaikennäköiset kuvalinkit sun muut onnistuu, joten ihan pieniä koodauksia pystyisin blogeihin toteuttamaan, eli siis jotain pieniä koristuksia sun muista. Koko blogia en kuitenkaan ala koodaamaan kenellekkään ilman mitään kunnon palkkioita, sillä se on ajoittain erittäin vaativaa ja hermoja raastavaa puuhaa, joten en sitä kovin mielelläni tee! Olen mm. koodannut oman blogini melkein kokonaan, apuja on toki käytetty, mutta niidenkään avulla ei meinaa aina onnistua sitten ollenkaan.








torstai 29. toukokuuta 2014

90. Ulkoasun vaihto ja kuvausreissu

Blogi sai taas vähän uudemman ulkoasun, nyt se on ihan mieleinen kun tappelin linkkien ja bannerin kanssa yhteensä varmaan sen 4h kun ei meinannu mikään osuu kohilleen alkuunkaan.. Nyt pien tän ulkoasun seuraavat viis vuotta kun niin paljon päänvaivaa aiheutti, saakeli.. Vaihdoin myös blogin nimen kun edellinen oli vähän hölmö, ennyt tiiä onko tääkään sen parempi mutta ite tykkään ehkä vähän enemmän, katellaan millon muuttuu sitten taas takas. Mutta ulkoasua saa kritisoida ja parannusehdotuksia antaa jos joku on pielessä, mahdollisiman helppokäyttöisen ja ymmärrettävän  teitä varten yritän tästä saada! 



Uhmasin myös aamulla tuota älytöntä säätä ja myrskyä ja kävin kuvaamassa Hannolanpellossa tammavarsa näyttelyitä. Kerkesin kuvaamaan jopa kolme ensimmäistä 1-vuotiasta, kun alko satamaan ja näpit oli niin jäässä ettei kamera enää kestäny kädessä ja jouduin sitten lähtemään sieltä pois.. Ehkä ens kerralla on sitten vähän parempi sää, kun ois kiva päästä tällasia tapahtumia kuvaamaan vähän enemmän. Pitää varmaan syksyllä lähtee vermossa käymään ja kesällä ettiä jotain kenttäkisoja mitä pääsis sitten kuvaamaan, viime kesän kenttäkisakuvausmatka meni vähän penkin alle kun kisat peruttiin rankkasateen takia. No jos tänä vuonna sitte onnistais kerranki :p














maanantai 13. tammikuuta 2014

81. ARVONTA!


Ajattelin nyt pistää tämän blogin ensimmäisen arvonnan pystyyn ja katsoa saako tällaset hommelit yhtään kannattajia.. Tosin palkintokaan ei ole kovin kummoinen, muttakun parempaakaan ei ole tarjolla juuri nyt ja tällä hetkellä on sellanen himo tehdä ulkoasuja että arvonnan voittona on kokonainen ulkoasu blogillesi, sillä ne ovat nyt olleet melko suuressa kysynnässä, varsinkin sen jälkeen kun suljin grafiikkapajan oman ajanpuutteen vuoksi. Mallina toimii omani, jonka olen kokonaan toteuttanut itse alusta loppuun. Ulkoasuun kuuluu siis banneri, tausta, jos haluaa niin koristekuvia, keikuroita tms. sivupalkkiin ja kuvalinkit jos sellaiset sitten tahtoo ja jotain muuta oheishärpäkettä jos haluaa. Ja ulkoasu on kokonaan sinun suunnittelemasi eli sellainen kuin haluat! Mutta en valitettavasti koodaa ulkoasua, joten siihen kannattaa ehkä sitten etsiä ensin joku toinen ennenkuin alkaa esimerkiksi noita kuvalinkkejä (niinkuin esim. minulla) ottamaan. En koodaa siksi, että sie vie niin tuhottoman paljon aikaa kun tuo ulkoasukin ottaa jo monta tuntia jos hienon haluaa.

Näin osallistut:

1. Arvonta on valitettavasti vain bloggeriin rekisteröityneille käyttäjille, ei siis anonyymeille! Lukija ei siis ole pakko olla.
2. Ensimmäisen arvan saat, kun kommentoit sähköpostiosoitteesi ja nimesi
3. Toisen arvan saat linkittämällä arvonnan blogissasi tekemällä sille erillisen postauksen tms. ja laitat sen osoitteen samaan kommenttiin sähköpostin ja nimesi kanssa!

esimerkiksi:

maija.mallikas@gmail.com
Maija

http://www.arvontapostauksenosoite.com

Otan arvonnan voittajaan yhteyttä henkilökohtaisesti sähköpostilla, jossa sitten kyselen että millaista ulkoasua sitten siinä haetaankaan. Suoritan arvonnan puolueettomalla arvontakoneella ja jos kyseinen arvonnan voittaja ei vastaa sähköpostiinsa kahden (2) päivän sisällä tai ei muuten vaan halua ottaa voittoa vastaan, arvon uuden voittajan! Arvonta päättyy keskiviikkona 22.1.2014, eli siihen asti on aikaa osallistua! Arpaonnea tasapuolisesti jokaiselle ja osallistukaas nyt aktiivisesti kun kerrankin olis tarjolla sitä mitä ollaan paljon kyselty! :)

maanantai 2. joulukuuta 2013

69. Lunta tulla tupruttaa

On taas vähän vähillä tää päivittely, mutkun ei yksinkertasesti vaan oo mitään mistä kirjottaa enkä jaksa sellasia "moi, olin tänää kotona, eipä muuta, moro" -postauksia kirjotella. Nyt oli kuitenkin viikonloppuna ne seuramestaruudet ja niistä nyt ehkä tulee postusta jahka saan ihmisiltä jotakin kuva- ja videomateriaalia käsiini. Sen verran voin paljastaa, että taaskaan ei ihan putkeen mennyt, Illi oli hieno, mitä nyt vähän kompuroi ja sen takia toinen rata meni ihan pipariks tokavikalla esteellä, mut siitä sitten ehkä vähän lisää myöhemmin.

Huomasin myös tässä, että herranjumala, kokonaiset 100 lukijaa on jo tullut täyteen, kiitti hurjasti kaikille! En ois kyllä koskaa välttämättä uskonu, että ihan noin monikaa jaksais tällasen tavallisen ja tylsä tytöntyllerön elämästä lukee mitään, mutta ilmeisesti sitten jotkut vaan jaksaa! :) Tein tälleen joulukuun kunniaks myös uuden ulkoasun (...) koska en tykänny ollenkaan entisestä, oli liian sellanen ällö. Vaihdoin myös blogin nimen, kun tuo vaikeuksien kautta voittoon on jotenkin hirmu kulutettu ja tuo Kuin kaksi marjaa sopii paremmin meille, kun ollaan Illin kanssa kyllä iha samanlaisia tunareita molemmat. Mutta haluaisitteko kenties jotakin erikoispostausta 100 lukijan kunniaksi? Ehdotusta tulemaan jos siltä tuntuu, myös jos on jotain postausideoita muutenkin niin saa laittaa ettei ihan jäis vähälle kirjottelulle tämä nyt..


Monet on nyt myös kyselleet noita bannereitaan tuolla grafiikkapajassa, valitettavasti joudun sanomaan etten ainakaan tän vuoden puolella saa niitä valmiiksi ihan omien kiireideni vuoksi. Koulussa alkaa olla jo vähän tiukkaa ja tässä jaksossa on vielä 2 pitkän matikan kurssia, jotka vie aikaa kun pitää laskuja päntätä että pääsen kurssit kunnialla läpi. Ilmoittelen kaikille sitten seuraavan vuoden puolella mikä on tilanne, mutta tällä hetkellä asia on valitettavasti vaan näin :/

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

68. Pienehköä päivittelyä

Eipä tässä taas muuta kun että päivittelin taas vähän tätä ulkoasua, epäonnistu kyllä ihan totaalisesti ja en tykkää oikein yhtään, katotaan nyt kuinka kauan sit menee et teen taas uuden mut olkoon nyt väliaikanen! Pitää sit tehä uudempi ja vähän talvisempi kunhan saan vaan inspiksen ja kuvia. Muuta tässä ei oikein oo, loppuviikko on vähän täynnä tekemistä kun ensin lähden perjantaina Joensuuhun tekemää vähän noita vanhojenshoppailuja ja sitten sunnuntaina ne seuranmestaruudet, kattoo nyt hyppäänkö niissäki yhen vai kaks luokkaa rahatilanteesta riippuen. Mutta kisoista sitten tulee varmaa jotakin postausta jos ei ihan kuse ja en tänne mitään viiti sieltä julkasta!

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

64. Trolololo...

ei mitään muuta lisättävää, kuin että tappakaa mut :3 //muokattu

maanantai 21. lokakuuta 2013

62. Talvi tekee tuloaan..

Ja sen kyllä huomaa! Ensilumet sato maahan tuossa viime torstaina ja mittari on melkein koko ajan pakkasen puolella, ei kiva! Onhan se tietty ihan jees, että talvi tulee ja pääsee laskettelee ja sitä rataa, mut ei tarviis olla niin kylmä. Eilen olin kuvaamassa Vuohimäen tuntsareita, että kaikista sais sellasen samantapsen ja edustavan kuvan sivuille. Kyllähän tuo kuvauskeikka meni ihan hyvin, oli vaan niin pirun kylmä että viimesten hevosten kohalla en meinannu saada paineltuu kameran nappeja kun näpit oli niin jäässä. Kuvat onnistu vähän paremmin kun ootin, mitä nyt joissakin tarkennus ihan päin honkia, mutta sieltä niiden kökköjen joukosta löyty sitten kuitenkin ihan julkasukelposiakin kuvia. Ei oo kyllä vielä kertaakaa tarvinnu katuu tätä kamera/putki hankintaa, hyvin on toimineet ja laadukkaita kuvia tulee, tosin kuvaajalla on aina vähän ongelmia asetusten kanssa mikä kyllä näkyy sitten joissakin kuvissa :D

Vaihoin taas...... ulkoasun, kyllästyin entiseen niin oli pakko tehä uus :D Tosin tääki banneri meni kyllä ihan pissiks, mutta ei se mitää. Tääki nyt toivottavasti kestää pitempää kun sen viikon, edellinen kesti vissiin melkein kuukauden, hyvä minä! Oon myös saanu tosi paljon uusia lukijoita ja se 100 lukijan raja alkaa lähestyä, kiitos kaikille lukijoille, niin rekisteröityneille kuin anonyymeillekin, on kiva tietää että edes jotkut jaksaa lukee tätä! :) Voisin jotain erikoispostausta toteuttaa, kun se 100 lukijaa saadaan ehkä joskus täyteen, voitte jotakin omia ideoita vaikka kommentoida tähän että millaista postausta sitten toivoisitte!


Mitään muuta kovin ihmeellistä tässä ei taas oo oikein tapahtunu, perjantaina alko syysloma ja tänään oiski sitte suuntana Polvijärvi. Linkki lähtee 11:50, joten tässä on vielä ihan semisti aikaa valmistautuu ja kirjotella tää postaus loppuun. Ärsyttää kyllä ihan suunnattomasti kun enpäässyt HIHSiin, oisin kovasti halunnu nähä livenä ne kaikki isot luokat enkä seurata telkkarista, mut ehkä sitten ens vuonna pääsisin sinnekin. Synttäritki on tän viikon lauantaina, viimeinki mieki täytän 17 enkä oo enää semmone porukan ainut 16v ernu. Pistän tähän loppuun vielä jotain satunnaisia otoksia eiliseltä. Kiitos blogger kun raiskasit kuvien laadun





on se komia pikkumies





Rita on kyllä nii komee otus et ei huhhu... :o

tiistai 24. syyskuuta 2013

56# Kuulumisia + kisakuvat

Oikeesti tappakaa joku miut... Ei tuo edellinen ulkka taas kestäny ku sen viikon ennenku kyllästyin siihen ja tein uuden.. Pääsen vaan kokoajan enemmän ja enemmän käsiksi noihin photarin hienouksiin niin niitä pitää sitte hyödyntää aina bannerissa, tai sitten löydän kivoja tekstuureja jotka on pako saada banneriin.. :D Nyt lupaan, että tää kestää sinne ens syksyy asti, jos ei nii joku saa tulla iha luvan kanssa hakkaamaa miut! Tosin tästä nyt oikeesti tuli ihan kiva, joten ehkä tää nyt kestää sitten :) Nyt on myös vähän tällanen syksyisempi nii sopii paremmi tähän, ei ollu oikei tuo värikäs miu juttu.. Kertokaa toki oma mielipiteenne uudesta ulkasta! :) Ainiin, pyrin aloittamaan banneritilaukset nyt tällä viikolla kun koeviikko on vihdoinkin ohi!

Oon myös piirrelly taas jonkun verran, tuon miun ja Illin kuvan jälkeen aattelin harjotella piirtämään ihan vaan hevosta ja malliksi otin Champin, koska se on niin kaunis ja kuvauksellinen hevonen ja väritykseltään melko helppo värittää, mikä helpottaa näin alussa oikeiden värisävyjen, varjojen ja valojen löytymistä. Noh, piirsinpä sitten kuvan kyseisestä hevosesta, lopputulos oli melko onnistunut ja Aadallekin lähetin valmiin kuvan, koska hänen hevostaan kuitenkin mallina käytin ja ajattelin, että olisi kiva että hänkin saisi asiasta tietää :) Jouhet tuottaa vielä vähän ongelmia, kun en saa niistä millään aidon näköisiä, mutta pitää niitäkin vielä sitten harjotella, niin ehkä nekin näyttää kohta joltaki! Otin kuvaan mallia Aadan ottamasta pääkuvasta Champista ja tausta on kyseisestä kuvasta, sitä en ole siis itse tehnyt, muuten koko muu teos on omaa käsialaani, joten ethän kopioi sitä! Kiitos! :)


Tilasin myös uuden kameran (mää tarjoon, äiti maksaa) digivireestä, kun saatiin runko melko halvalla sieltä ja sitten siihen sellanen vähän pidempi putki. Nyt tilasin sieltä siis canon eos 60d rungon ja Sigma 120-400mm f/4.5-5.6 DG APO OS HSM objektiivin, joka oli saanut aika paljon kehuja kaikkialla, on kuulemma tarkka, kuvat ei tärähdä ja kaikkee muuta yhtä kivaa. Ainoana miinuksena kaikissa arvosteluissa oli vain putken paino (n. 1700g), mikä on aika painava. Noh, haba kasvaa ja kuvat ei tärähdä niin helposti kun saa vähän tukevammin pidettyä sen koko höskän paikoillaan, ellei sitten käsivoimat lopu kesken. Tilattiin siihen myös samalla UV linssisuodatin, ettei linssi naarmuunnu ja sitten se imee kaiken ylimääräsen UV valon itseensä. Onko kenelläkään kokemuksia kyseisestä rungosta/objektiivista? Minulle voi sähköpostilla tai kommentin kautta laittaa, millasia tarvikkeita oikein on! :)





Laitan tähän loppuun myös kuvia viime sunnuntain kisoista, kun nyt sitten sain niitä kaikilta. Elkää välittäkö joidenkin kuvien laadusta, koska ne on kopioitu suoraan facebookista ja kaikkihan tietää miten hyvälaatuseks se fb tekee ne kuvat! :)) Tuo punanen huopa kyllä sopii ainakin omaan silmään Illille iha hyvin, vieläkun sais sit punasen blingbling otsapannan ja jotkut pinteli/suojat niin ois iha täydellinen! Noo, ehkä mie vielä joskus sellasetki hankin, pintelit ainaki!

oikei ilosena palkintojejaossa.. :D

illin ilme on just sellane "hei mamma, mua alko just ramasee ihan sairaasti, onks pakko mennä tonne? c:"

kaasuaaaaa!



auttakaa minuu, tuo istunta... käet kaulalla ja tollanen kökkökönötys :c tähän asti © Kata

tästä alaspäin © Maiju


"heijee kato mamma, mää olin paras ja voitin ihan kaikki!!"

miun paras kaveli, en kyllä koskaa vaihtas toiseen c:

Kaiken © Meri Tukiainen 2015, ellei toisin mainita!