Näytetään tekstit, joissa on tunniste Iiro. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Iiro. Näytä kaikki tekstit

perjantai 10. huhtikuuta 2015

127. Elossa ollaan!

Lievästi sanottuna ei tää bloggaaminen oo napannu tässä pitkiin aikoihin, lähinnä sen takia että näin talvisin ei oo koskaan materiaalia mistään tai sitten kun joskus on, ei vaan sit jaksa kirjottaa tänne mitään. Pääpiirteittäin meillä on Iiron kanssa menyt ihan hyvin, koko ajan kehitytään molemmat ja tajuan jo sen konin aivoituksistakin jo jotakin, mutta vielä on silti aika paljon hakemista. Kisoissa nyt on kuitenkin päästy kaikki radat loppuun asti, saatiin jopa viimesunnuntaina meidän eka ruusuke, tosin 70cm luokasta ja arvostelu oli A.1.0, eli punavalkee ruusuke sieltä sitten repästiin.. :D Mutta alku se on sekin, ei sitä Roomaakaan rakennettu päivässä! Tavoitteena nyt olis toukokuun aluekisoissa mennä se 90cm, mutta katellaan riittääkö kuskilla luotto itteensä, kyllähän Ipa hyppäis varmaan kerrostalon ylite jos ratsastaja ois vaan ite siinä mukana!

Koska en nyt muuta osaa tähän sanoa, pistän loppuun parit tosi epäonnistuneet onnistuneet yhteiskuvat meistä (aina ei tosiaan voin onnistua, varsinkaan Ipanan kanssa..) ja kuvia viimesunnuntain kisoista! Pitää nyt yrittää vähän tsempata ja olla astetta aktiivisempi, nytkun ehkä ulkokausikin viimein alkaa ja sen myötä saa sitten ehkä materiaaliakin mistä tehdä näitä postauksia!

Kaikki kuvat © Saara Tuunanen


 Molempien mielipide oli tästä touhusta melko positiivinen!

Ipaa nauratti
 
En kuulemma mahtunu samaan kuvaan Iiron kanssa

Kuva ei ehkä kaipaa ylimääräisiä kommentteja...




torstai 11. joulukuuta 2014

124. Talvisia yhteiskuvia

Viikonlopun kisoista en nyt teille kirjoita postausta enkä julkaise videoita, syystä että ne menivät aivan päin helvettiä eikä tosiaan huvita sellaisia videoita ja analysointeja nyt ruveta kirjoittamaan. Sen verran voin valaista että kaksi hylkyä sieltä tuli, enkä ole yhtään tyytyväinen omaan ratsastukseeni, onneksi nyt on parin viikon tauko tästä niin saan ehkä kasattua motivaationrippeet takaisin. Saatte kuitenkin sunnuntailta otettuja yhteiskuvia minusta ja IIrosta! Yhteiskuvat © Emilia










lauantai 15. marraskuuta 2014

122. Vauvakuumetta

Einyt sentään ihan kirjaimellisesti, vaan rakastuin ihan totaalisesti tuohon Vaavi-Iiroon, vaikka meno olikin semmosta räpellystä. Onneks Iiro pelasti aina kun kehäilin ite, kiltti vauveli se kyllä on jos ei muuta! Ehkä meistä vielä treenillä saa jotakin, toivottavasti ainakin. Valkka meni kuitenkin ihan ihmeen hyvin ottaen huomioon, että hyppäsin Iirolla ekaa kertaa ja menin sillä kolmatta kertaa elämässäni.

Koska olen laiska, en jaksa sen kummempaa analyysia selostaa, kaiken oleellisen näkee tuosta videolta. Pitää ehkä joskus tehdä joku kunnon selostus valmennuksesta, kun ne aina jää vähän tämmösiks kun oon niin laiska lapsi. Alkuverkassa tehtiin vaan avoja ja väistöjä, että saatiin hevoset väliin, ei kyllä meikäläisellä toiminu kun en mitää otetta meinannu saaha siihen koniin. Lopussa kuitenkin alko jo meno olla paremman näköstä ja tasasempaa, kun pääsin kärryille tuon hevosen ajatusmaailmasta. Parit hypyt oli kyllä hyvin mielenkiintosen näkösiä, kun kaikki jalat tulee ihan eriaikaan esteen yli, mutta pääasia on, että yli päästiin! Kunhan tästä tutustutaan ja jatketaan treeniä, niin ehkä tää meijän menokin tasottuu vähän ja en kehäile ihan niin paljon kun nytten. Itekkin saan tässä vähän kokemusta ja harjotusta kun ei ookkaan ihan niin yksinkertanen hevonen alla, mikä on ihan hyvä juttu!


Linkki videoon

Kaiken © Meri Tukiainen 2015, ellei toisin mainita!