Näytetään tekstit, joissa on tunniste kehäily. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kehäily. Näytä kaikki tekstit

torstai 19. joulukuuta 2013

70. Oh my god..

Juuh, vakavasti vannoin että en enää tän vuoden puolella käy ratsastaan ja meen tallille vasta sit kun hevoset on pääsy uuteen talliin ja ei tarvii enää ulkona hoitaa mutta toisin kävi. Mutta enpä nyt sit tiiä oliko tää niin hyvä idea, ei tuo eilinen leikkitunti mennytkään ihan suunnitelmien mukaan turvallisesti ja nätisti vaan pääsin maistelemaan taas kerran maneesin hiekkaa, ei se maku kyllä ollu viimekerrasta muuttunu sitten yhtään! Illillä oli vähä turhan paljo virtaa tällaseen ilman satulaa -köpöttelyyn kun ei ne oo oikein pihalla päässy liikkumaankaan nyt kun kaikki on ihan jäässä ja on ihan sairaan liukasta. No sittenhän tuo tyhmä ruunanretale purki kaiken ylimääräisen enrgiansa tuossa tunnilla, jonka seurauksena lensin komeasti kaulan yli kaaressa selälleni pääni täräyttäen hiekkaan ja melkein jäin Illin alle kun se onnessaan lähti pukkilaukkaa revittelemään maneesin ympäri. Siinä sitten aikamme sitä metsästettiin kun ei herra millään tahtonut antaa kiinni, hyppi vaan pystyyn ja juos karkuu aina kun lähelle meni.. Kyllä se sitte lopulta kyllästy ja tuli ihan luokse ja tunti pääs jatkumaan, en vaan tosin enää sen jälkee uskaltanu kunnolla laukata kun perse ensinnäkin niin kipee kun hakannu sitä Illin säkään ja pelotti että se pukittaa uuestaan.. :D No ei ollu ihan tavallinen leikkitunti, oli ihan piristävää taas tippuu, ei käy elämä liian tylsäks.

kuvat © Emma












Eipä tässä sitten oo oikein mitään muuta tapahtunut, jouluks ei oo oikein muita suunnitelmia kuin että lähetään perheen kanssa sitä viettelemään mummolaan ja ollaan pyhät siellä ja sitten pyhien jälkeen lähen tuonne lepikälle Artun luokse. Enpä sit paljoo kerenny lomalla ollakkaa kotona hemmetti ku lauantaiki menee koulussa kun on joulujuhla ja sitten sen jälkeen matikankoe...... Huhhu, jollaki kyllä välähtäny ku pitää koe olla LAUANTAINA?!?!?! Kukkaa täysjärkine tuommosia keksi.. Uudelle vuodelle on jo vähän alustavia suunnitelmia, kahtoo nyt kuseeko neki sitte iha täydellisesti ja vietän sen yön sit yksin sängyn pohjalla kun kellekkää seura kelpaa.

perjantai 27. syyskuuta 2013

57. "Ei yksinäinen unta saa, vaan valvoo vuoteellaan"

Huhhuh, sain taas yhden piirruksen valmiiksi, tällä kertaa pääkuva Illistä, johon otin mallia omasta kuvasta (taas sitä tajuaa jotenkin, miten rakas tuoki ruunanretale on, voisin piirtää siitä varmaan tuhat kuvaa enkä koskaan kyllästys!) Ihan oon semityytyväinen lopputulokseen, vaikka jossain vaiheessa näytti että hevosesta tulee vaan kunnon väripläjäys eikä missään ole päätä eikä häntää. Kaula kyllä pissii pahemman kerran, siinä oli niiiiin montaa eri väriä että ei hermo riittäny ja lopulta räiskin vaan niitä sinne tänne missä näyttää ehkä hyvältä. Ei siitä sitten hirmu pahan näkönen tullut, vähän ryntäät on tollaset jännät mutta elkee kahtoko niin tarkkaan nii ei sitä ehkä huomaa :D Ilpsukka on kyllä niin komia malliki vielä, ei tuosta saa huonoo kuvaa piirrettyy vaikka kuinka yrittäs Nyt ois pienenä projektina tuolla korvantakana piirtää kuva _jokasesta_ Vuohimäen tuntsarista, siihen kyllä menee jonki aikaa, mutta oppiipaha ainaki siinä kun niitä värittelee! Pitäs ehkä kohta alottaa jos meinasin tän vuoden puolella vielä valmiiks asti saada viimesenki muotokuvan.





Kamerasta ei oo kuulunu mitään, toimitusajan piti olla 4-7 päivää eikä sille oo vielä tapahtunu yhtikäs mitään, lukee vaan että "odotetaan varastoon". Aika nopeesti saa sit tulla jos ens viikon puolella vasta saapuu varastoon ja lähtee sieltä sit tulemaan. No, kunhan senkin sais ennen ens viikon kisoja, ei sillä muuten mikään kiire oo. Tosin pitäs sitä hienompaa vehettä opetella ehkä käyttämää enne sitä ja vähä totutella siihe painavaa putkee, et kyllä se kuitenki sais tulla iha tässä enne ens perjantaita.

Oon myös nyt huomenna menossa hoitamaan isin työkaverin koiria, johonkin postaukseen pistin niistä kuviakin, sellanen musta löytäkoira ja vaalee cairnterrieri. Nekin on kyllä semmosia tuholaisia et ei huhhu, tänäänki silpunnu DVD kotelon ja repiny kaappien ovet auki ja sieltä sisällöt vetäny ulos ja silpunnu. Pieni protesti ilmeisesti siihen, kun omistajat jätti ne meille hoitoon, mutta ehkä tää vielä tästä ettei ihan koko viikko ois tollasta räpellystä :D

Dana
Lempi

perjantai 16. elokuuta 2013

47. Valkkaa taas pitkästä aikaa

Taino, koko viimeviikkohan sitä ollaan valkoissa oltu, mutta tässä oli taas se semmone valkkafiilis. Valkka meni meidän osalta ihan hyvin, tosin alussa Illi tuntu tosi tahmeelta ja se vaan kompuroi ravissa. Siitä se sitten lopulta korjaantu kun saatiin askeleita vähän aukastua laukan jälkeen, mutta ei se silti ollut ihan sellanen ku ennen. Säikähin jo että herranjumala, nyt jos se on rikkonu ihtesä ja sunnuntaina pitäs päästä alueisiin hyppäämää nii ei hyvä! Mutta onneks se korjaantu sitten yhteisen alkuverkan jälkeen ja jarrutkin alko sitten tuttuun tapaan hävitä. Esteillä tosin oli vähän vaikeuksia mahtua väleihin, kun ei oikein pidätteet menny läpi.

Hypyt menikin sitten ihan kivasti, askeleet sattu suurinpiirtein kohilleen eikä sen suurempia ongelmia ollut. Tosin vinottain hypättävä okseri tuotti vähän hankaluuksia, kun talvella lensin sinne esteen sekaan ja pienet traumat siitä jäi. Tultiin se sitten ihan suoralla linjalla, kun olin jo kahesti kerenny kieltää sille ja luovutin asian suhteen ihan kokonaan, etten ui vahingossakaan hiekassa saatikka esteessä. Hypättiin ehkä jotain 80-90cm esteitä, eli siis niitä mitä nyt alueissakin mennään. Kyllä tällä valkalla lähen sinne iha positiivisella asenteella, toivotaan että Illi on yhtä innoissaan sillonki, niin ei tarvii hurjaks heittäytyy ja käskee sitä eteenpäin koko ajan, mieluummin vois ottaa vähän taaksepäin. Toivottavasti sääkin suosis ettei tarviis ihan märässä mutavellissä ja kaatosateessa vedellä menemää siellä.

Illin pää on myös ihan täynnä jotain märkiviä haavoja, varmaan tullu siitä kun tappelee noitten muitten ruunien kanssa laitumella. Oli kyllä ihan karseen näkönen, tungin vaan litratolkulla helosania niihin. Hevoset muutti myös tänään niihin jaboihin kun tuo Vuohimäen talli menee remppaan, oli kyllä järjestelemistä vähän kun piti tyhjentää ja kärrätä purut karsinasta jabaan ja siirtää pussit sun muut. Illi ei onneks ollu moksiskaan muutosta, ihmetteli vähän aikaa ja lopulta mässytti vaan tyytyväisenä heiniään. Ongelmia kyllä saattaa tuottaa niiden jabojen ovet, kun ne ei mee kunolla kiinni eikä ne aukee ja jotkut saattaa lävähtää auki kertaheitolla ja siinä sitten karkaa hevonen ja ite jää oven alle. Toivottavasti tuo remppa olis ohi mahollisimman nopeesti niin ei tarviis noitten jabojen kanssa tapella.. 

Ratsastus- ja talutuskuvista  kiitokset Juulille! (: Jabakuvat olen itse ottanut

Kaikki nuo valkeet läntit Illin päässä on niitä haavoja, tosin niitten päällä on rasvaa, eli ei ihan tuon näkösiä oo. Mut on noita jonkun verra, pitäs varmaa joku panssari hankkii sille ettei ihan tollasee kuntoo pääsis.. :/





 



Kaiken © Meri Tukiainen 2015, ellei toisin mainita!