94. Mitä odotan ratsastukselta?

BRITNEY SPEARS - WORK BITCH

Tätä kysymystä olen miettinyt nyt lähiakoina hyvin tarkkaan ja tulevaisuudensuunnitelmissa on aina ollut joko kansallisen tason esteluokat tai jonkin tason kenttäratsastaja, huipulle tässäkin pyritään! Näitä tulevaisuudensuunnitelmia ja tavoitteita tosin latistaa tämä iänikuinen ja rasittava vaiva, köyhyys, mistä ei pääse yli eikä ympäri. Kun sitä rahaa ei vain ole, sitä ei ole, tälläkin hetkellä pystyn juuri ja juuri käymään ihan normitunnilla kerran viikkoon ja valmennuksessa jokatoinen viikko, muuhun ei vaan varaa ole. Nyt keväällä tosin pusersin itsestäni kaiken ja tein tallitöitä, jotta pääsisin valmennuksiin joka viikko. Mutta ei näillä ratsastusmäärillä ja ratsastuskoulun loppuunkulutetulla tuntihevosella pääse oikein mihinkään, lähinnä rassaa jo ainainen seuratason 80-90cm luokkien jyystäminen kuukaudesta toiseen, koulukisoissakaan ei pysty käymään, ensinnäkin rahanpuutteen vuoksi ja toiseksi ei ole hevosta, millä niitä voisin käydä (minulla ei Illin kanssa hermo ja taito riitä siihen, Illillä on niin hirveät liikkeet että kouluratojen harjoitusraviosuudet ovat täyttä tuskaa).

Eläminen on maailman harvinaisin asia. Useimmat ihmiset ovat olemassa, ei muuta. Oikeata elämää on se kun toteuttaa täydellisyytensä ja tekee jokaisesta unelmastaan totta.              -Oscar Wilde

Monesti olen miettinyt, että jos nyt vaikka vähentäisin ratsastusta ja alkaisin kerätä sitä kautta sitten rahaa vaikka siihen omaan hevoseen/ylläpitohevoseen/hevoseen, jolla voisin vaikka vaan valmentautua ja kisata tavoitteellisesti ja se olisi muuten toisen omistuksessa (en tälle mitään nimitystä kyllä nyt tähän hätään keksi, jos sille joku sellanen on niin valaiskaa!). Tuo viimenen olis ehkä ihan hyvä vaihtoehto, ehkä kaikkein halvinkin, mutta mistäpä täältä Savonlinnasta/sen läheltä löydät ensinnäkin tallin, missä olisi hevonen jonka omistaja ei jostai syystä pysty sillä kisaamaan/ratsastamaan ja luovuttaisi sen jollekin toiselle kisattavaksi? Vastaus on yksinkertainen, et mistään. Minulla ei ole mahdollisuutta liikkua yli 20km matkoja, vielä ainakaan, ja miten saisin hevosen jostakin kaukaa sitten vuohimäkeen. Mutta jos joku sattuu tietämään/jollakin on tarvetta ihan tosissaan löytää hevoselleen tavoitteellinen ja suht kokenut tyttö kisaamaan/valmentautumaan, saa ottaa rohkeasti yhteyttä ja kysellä lisää!!

 ALUEKILPAILUT 90CM SYKSY 2013

© SAARA T. 

Minun suurin unelmani ja haaveeni on aina ollut kenttäratsastus, olen elämässäni hypännyt kahdesti maastoesteitä ja rakastin sitä yli kaiken! (vaikka tipuinkin molemmilla kerroilla) Olen aina ollut sellanen ihme rämäpää ja kenttäratsastuksessa olis sitten jotain sellasta rämää minulle. Tuo kouluratsastus ei tosin koskaan ole ollut vahvimpia puoliani, mutta ehkä sitäkin saisi sitten hiottua ensinnäkin oikean hevosen kanssa, kuten myös osaavan valmentajan kanssa. Minua on aina tympinyt se, että Savonlinnassa ei ole mitään mahdollisuutta harrastaa kenttäratsastusta, pitäisi muuttaa jonnekin Kuopioon tms. jos haluaisi lajiin paneutua, mutta sekään ei sitten oo mahdollista. Ehkä sitten kun lähden opiskelemaan, mutta oravannahkoillako maksan ratsastukseni köyhänä opiskelijana? Empä usko, taitaa tämäkin haave mennä mooonen vuoden päähän, sinne asti kun olen opiskellut itselleni ammatin ja kerännyt rahaa sopivaan kenttähevoseen.

Pakko myöntää, olen aina ollut ihan sanoinkuvaamattoman mustasukkainen kaikille kavereilleni, jotka ovat nyt tässä parin vuoden sisään saaneet hevosen. Mustasukkaisuutta ei lähinnä aiheuta se itse hevonen, vaan se, että kaikki muut pääsevät kehittymään ja sitten itse junnaan aina tässä samalla tasolla, niin pitkään ennenkuin rahat loppuu ja en pääse ratsastamaan ollenkaan. Tuskaa on aina lisännyt se, että nämä hevosen saaneet ovat olleet paljon nuorempia kuin minä itse. Kyllä se mustasukkaisuus on ajan myötä hiipunut, mutta ei se häviä kokonaan, ennenkuin itsekin saan sen oman hevosen, jonka kanssa pääsen kehittymään ja pääsen tavoitteissani yhä pidemmälle. Tällä hetkellä ne ovat vain tosin saavuttamattomia unelmia, jokaisen heppatytön unelmia, jotka eivät varmaan koskaan tule omalla kohdallani täyttymään. Se on vaan nieltävä, en ole rikkaasta perheestä enkä tällä koulumenestyksellä saa luultavasti sellaista opiskelupaikkaa jonka kautta saisin sellaisen työn, että olisi varaa ostaa tai ylipäätään ylläpitää hevosta.

 OSTAKAA TE VAAN NIIN HUIPPUHEVOSII, MÄ RULLAAN KAMELILLA!

© SAARA T.

Unelmissa on myös ollut oma, pieni parin hevosen talli, jonne saisin sitten omat hevoseni, eikä tarvitsisi etsiä ja majoittaa niitä jonnekkin ihan überkalliiseen yksityistalliin. Oma talli saattaisi olla ehkä hitusen halvempi, mutta en ehkä jaksaisi sitä työn määrää, mikä sen kanssa tulisi. Joka aamu karsinoidenpuhdistus, hevosten ruokinta, tallin siivous, hevosten ulosvienti ja kaikki muu. Olen ihan älyttömän laiska ihminen kun työstä puhutaan ja sitten että tätä pitäis harrastaa joka ikinen päivä, ei ainakaan yhtään paranna sitä. Haaveenani on tosin aina ollut oma talli, olisi vaan niin ihanaa kun hevoset olis omassa pihassa ja ei tarviis koskaan sen pidemmälle lähtee niitä hoitamaan ja liikuttamaan. Tosin sitten tarviis myös sen hyvän, ison kentän ja maneesin, että kaiken vois ihan kotikulmilla tehdä niin kesäsin kun talvisinkin. No, ehkä otan vielä itteeni niskasta kiinni ja alan löytää tatsia tähän työhönkin!

Hard work spotlights the character of people: some turn up their sleeves, some turn up their noses, and some don't turn up at all.               -Sam Ewing

No mutta, katsellaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan, suuret on unelmat ja haaveet ja niiden toteutuminen on melko epätodennäköistä, mutta ehkä jonain päivänä kun vähiten odotan, ne sitten toteutuu ja pääsen viimeinkin tavoittelemaan tuota kilparatsastajan uraani joko esteratsastajana tai sitten kenttäratsastajana.

"VIISASTUMME USEAMMIN EPÄONNISTUMISISTA KUIN MENESTYKSESTÄ. KUN YMMÄRRÄMME, MITÄ EMME HALUA TEHDÄ, OPIMME, MITÄ HALUAMME TEHDÄ"

© EMMA P.

78. Mietteitä ratsastuksesta

Pahoittelen postauksen angstisuutta, tällä hetkellä on vaan niin masentunu fiilis ettei tästä sen ilosempaa saa, jos et siis kestä vähän tällasta alakulosempaa tekstiä, ethän sitten lue! :)

Joskus vaan tulee vastaan sekin piste, ettei motivaatio vaan riitä enää tälle harrastukselle. Miulla on jo jonkun aikaa ollu sellanen tunne, että en vaan jaksa enää tätä harrastusta. Ensimmäinen tunti tänä vuonna oli kun pakkopullaa, ootin vaan että se tunti loppuu ja pääsen kotiin tallilta, tuntu vaan niin vaikeelta ja turhauttavalta olla siellä, kun vielä kaiken lisäks tuntiki meni ihan penki alle. Tällä viikolla meni nyt kuitenkin vähän paremmin ja motivaatio nous miinukselta plussan puolelle, mut ei se varmaan tästä korkeemmalle nouse enää.

Varmaan suurin tekijä tässä motivaation laskussa on se, että tiiän varsin hyvin että en pääse enää tästä pidemmälle tässä harrastuksessa. Ratsastuskoulun hevosilla loppuu kapasiteetti just tähän 90-100cm tasoon eikä siitä eteenäin enää pääse, Illillä on kouluakaa ihan  turha koittaa kun sen askeleet on nii kamalat että ei niihi voi mukauta ollenkaan eikä tuolla oo oikei muutakaa hevosta millä tuota koulua mennä. Oon jo niin pitkään ratsastuskouluoppilaana harrastanu tätä, että alkaa jo ihan tympimään, 12 vuotta on pitkä aika junnata eteenpäin elämäänsä kyllästyneillä tuntihevosilla. Tästä kehittyäkseen isompiin luokkiin ja paremmaks ratsastajaks vielä tarviis sen oman hevosen, mutta kun ei vaan ole mahdollisuuksia hankkia sellasta. Ei enää oo ees järkee, koska lähen kuitenkin vähän yli vuoden päästä opiskelee muualle, nii miten sitten saisin köyhänä opiskelijana maksettuu mitään tallivuokria ja revittyy koulusta sit aikaa sille hevoselle? Toinen mahollisuus ois ylläpitohevonen siihen asti, ennenkun sit muutan pois kotoo, muttakun ei vaan siihenkään oo rahatilanteen takia mitään mahollisuuksia. Mites tästä sitten jatketaan, kun koulun hevoselta loppuu kapasiteetti ja omaa/ylläpitohevosta ei vaan saa?

Oon myös jonkun aikaa miettiny, että joo, jos pitäsin vaikka vähän taukoo tästä. Tuo joulukuussa ollu kuukauden tauko teki ihan hyvää, sai kerrankin olla paljon vapaampi ja ei tarvinnu stressata tulevaa valkkaa, kisoja tai sitä tuntiakaa. On tuolla siis tosi mukavat hevoset, mutta ykskään niistä ei vaan oo sellanen mikä tuntus hyvältä, eniten ehkä tuo Illi, mutta sekin on kuitenkin sellanen että tekis mieli vaan vaihtaa. Sitten kuitenkin Illi on vaan se täydellinen, vaikka se nyt ei ookkaan mikään sopusuhtasin ja pitkäaskelisin hevonen jolla on täydellinen hyppytyyli, se vaan on just sellanen miun tyylinen, ihme retupelle joka on ihan erilainen kuin muut. Ei minuu haittaa se et se ei kuljekaan täydellisesti peräänannossa koko ajan, kuhan se vaan on välissä et saan sen hallittuu. Nyt siitä on tosin tullu sellanen et se vaan painaa kättä vasten ja vetää täyttä laukkaa pitkin maneesia ilman jarruja. Onhan se ihan kiva et se liikkuu, mut se on iha syvältä kun siihen ei saa mitään tuntumaa eikä otetta ja sit yritäppä saaha se vielä esteelle. Se on ainut huono puoli Illissä, se vie kanssa motivaatiota alaspäi kun en saa hallittuu sitä ollenkaan. 

Toisaalta en kuitenkaan haluis tästä harrastuksesta luopuu, sitä on kuitenkin tullu harrastettuu jo yli kymmenen vuotta ja paljon hyviäki hetkiä ja muistoja saanu. Muttakun se vaan on nyt tällä hetkellä että tää hevosettomuus vaan laskee tän motivaation ihan kokonaan, oon vaan niin kateellinen niille, joilla on mahdollisuus saada se oma hevonen ja kehittyy pidemmälle ja päästä hyppäämään pidemmälle kun seurataso. Taino, aluetasollahan tässä periaatteessa mennään, mutta voiko sitäkään siks sanoo kun kahet aluekisat vuodessa.. Tää on vaan niin ilkee ja vaikee tunne, ei tiiä pitäskö itkee vai nauraa vai kenties molempia, mutta ei tälle vaan maha mitään. Ei vaan yhtään motivoi ajatus siitä, että hyppään koko lopun elämääni 90cm seuratasolla, ei sitten yhtään. Oon tosi kateellinen myös niille, jotka pääsee koulun hevosilla niitä 120cm luokkia ja pääsee ulkopuolisiin kisoihin, täällä ei valitettavasti sitä mahdollisuutta ole ja ymmärrän hyvin myös että miksi. Olen myös aina halunnut kenttäratsastajaksi, mutta ei täällä ole sitäkään mahdollisuutta yhdelläkään tallilla, ehkä pitää vaan muutta jonnekkin Kuopioon tai Helsinkiin että sitäkin pääsis ehkä joskus koittamaan, jos vaan se oma koni ois alla.

Ehkä tää tästä vielä paranee, ehkä ei, aika näyttää. Nyt ainakin tällä hetkellä tää ei vaan kiinnosta yhtään, taino kiinnostaa mutta ei enää vaan noilla koulun hevosilla. Ehkä sit 30v päästä ku oon säästäny vaivalloisesti rahoja saan jonku puskaratsun millä körötellä eteenpäin, ehkä en, mutta siitä oon varma etten kyllä ikinä pääse tästä pidemmälle tässä, ei vaan tuu koskaan olemaan niin paljon rahaa et pystysin ylläpitämään oman hevosen ja vielä sit reissaamaan sillä ympäri maailmaa kisoissa.