maanantai 24. joulukuuta 2012

5. We wish you a Merry Christmas!

No jo on aika menny nopeesti..! :o Huomenna on jo jouluaatto (taino periaatteessa tänään, tuli kirjotettua vähän myöhään tää :D), vaikka siltä ei oikein tunnukkaan tällä hetkellä. Ulkona on ihan älyttömän kylmä, yli 20 astetta pakkasta mutta onpahan ainakin valkea joulu! (: Rikoin myös lupaukseni ja tein blogiin _taas_ uuden bannerin/ulkoasun, hyi minä! Olen tosin tyytyväisempi tähän kuin edelliseen, mutta kattoo nyt kestääkö tääkään banneri viikkoa pidempään täällä.. Nyt ei ole oikein tapahtunut mitään erikoista, eilen olin kaverin luona yötä ja käytiin aamulla puol kuuen aikoihin vasta nukkumaan ja olohan on sitten sen mukainen! (y) Oli mukava tänään sitten mennä vajaan neljän tunnin yöunilla leikkitunnille ja Illillä oli kaiken kukkuraksi vielä vähän ylimääräistä virtaa ja kuvitteli olevansa jonkinsortin keinuhevonen.. Meinasin sieltä parikin kertaa tulla alas kun herra veti pään alas ja keinui eessun taassun! Pienellä on myös kyljet ihan auki kannuksien takia, tällä kertaa ei kyllä minun vika ole (toivottavasti), on ihan kunnolla karvat lähteny parinkymmenen sentin matkalta molemmista kyljistä.. No niitä sitten saadaan helosanilla rasvailla ja pitänee varmaan mennä ilman kannuksia niin kauan kunnes kyljet on taas parantunu.. :p Toivotaan nyt ettei sen pahemmaks mene.. Mutta toivotan jokaiselle lukijalle oikein rauhallista ja hyvää joulua pienen "kortin" ja parin kuvan myötä! (:


se on vähäse vajukki.. c:
"maailmalle olet vain joku, mutta minulle olet koko maailma! "

maanantai 17. joulukuuta 2012

4. Pakkaset vaan paukkuu..

Hyi että pihalla on kylmä! Vaikka pakkasta onkin vaivaiset 13 astetta, siellä tuulee niin kovasti että naama ehtii jäätyä kävellessä tallista maneesiin. Uhmasin kuitenkin kaikkia luonnonlakeja viikonloppuna ja menin tallille ja vieläpä kuvaamaan hevosia pihalle. Lauantaina ei oikein tapahtunut mitään ihmeellistä, pari riehumiskuvaa otin Ronista ja Uunosta ja käppäilin Illin kanssa puolisen tuntia ilman satulaa, mutta sunnuntaina sen sijaan sattui ja tapahtui lauantainkin edestä!

poijilla oli vähäse hauskaa :3

Sunnuntailta on sitten kyllä tätä kuvamatskua ihan olan takaa, kuvat kertoo enemmän kun tuhat sanaa, mutta vois tuota päivää siltikki selostaa vähäsen sanoillaki! Kuvailtiin sunnuntaina siis hevosia, puolet jäi kyllä kuvaamatta koska ei uskallettu ottaa niitä siinä pelossa et ollaan jossaki puskassa.. Oli ihan älyttömän kylmä ja hevosillaki paukku tuo pakkanen vähän päässä, varsinki Illillä. Kaiken lisäks ne ei päässy sunnuntaina ollenkaan ulos kylmän tuulen takia, mikä ei ainakaan helpottanu tilannetta :p Aluks Illi oli ihan nätisti, sitten se rupes kattelemaan mehtään päin ja säikähti siellä jotaki ja rupes pyörimään kaverin ympärillä. No otin sen sitten siitä ja siinä sitten käveltiin ja Illi pöristeli ja oli ihan pörheenä siellä, kuvitteli varmaa olevansa joku herkkä ja säikky täysiveriori.. Hienoja kuvia siitä kyllä sai, komee otus kyllä kieltämättä on! Sillonkun se jaksaa olla kuvaksellinen niin siitä saa vallan mahtavia kuvia (: Yleensä se kuitenkin on vaan semmone kameli, kaula pitkänä maassa ja korvat lörpöttää sivuilla. Illi on kyllä vaan pelottava, kun se tulee päälle eikä kato yhtään jalkoihinsa, välillä tuntu et henki lähtee ku se siinä vaan pyörii ja hyörii ja kyyläilee jotain lumikasaa.. Illin kanssa ei kyllä oo koskaan tylsää!



onse kyllä komia <3



No sitten kaiken tämän jälkeen kävin vielä maneesissa vähän kävelemässä ja ravaamassa Illillä ilman satulaa, piti vähän liikutella ja purkaa pahimmat energiat pois ettei sitten tunneilla heitä ratsastajia selästä. Kyllä se sitten ihmeen nätisti oli, laahusti vaan ympäri maneesia "ei kinosta" meiningillä. Onneks ei kuitenkaan sen enempää sitten säikkyny vaikka maneesissa vähän rytis ja paukku, kahteli vähän ympärilleen ja mietti että pitäskö tässä jotaki tehä. Illin jälkeen sitten tuurasin kaverin kanssa yhtä hevosenhoitajaa ja kävelin yhdellä pv tammalla Ritalla ilman satulaa kun kaveri ratsastaeli Tompalla. Aluksi oli vaikeuksia päästä Ritan selkään kun se ei oikein tykännyt kun maneesin katto paukkui ja rytisi ja lumet tuli alas, mutta lopulta sinne selkään päästiin ja sitten se siellä ihan rauhassa laahusti menemään. Silläkin sen reilut puol tuntia kävelin, hoidin sen ja sitten tehtiin ruuat hevosille. Sen jälkeen päästiin sitten kotiin, hurahti taas kokonainen päivä tallilla vaikka suunnittelin et nythän meen sit ajoissa kotii!

Ritsaa

ps. Nyt voisin ottaa vaa jonku äkkilähön jonnekki lämpimää, en jaksa enää tätä kylmyyttä.. Paitsi ainut hyvä puoli et laskettelemaan pääsee! Hiihtoloman suunnitelmissa ois tahkolle lähtö ja siellä sitte lasketella 4pv, mut siitä sitte lähempänä enemmä! ;)

 

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

3. One day, we'll get the stars!

Tuupstuups! Tänää oli siis luvassa koulutunti.. Mieluummi oisin ehkä halunnu hypätä, mutta kyllä tää koulukiemuroitten vääntäminenki on välillä iha hyvästä. Aluks ois tosin pitäny Viltsulla mennä, mutta tehtiin kavereitten kanssa pari taktista vaihtoo ja sain sitte Illin! Kuvia on valitettavasti vaan alkuverkasta ku kuvaaja livisti kesken tunnin, mutta eletään sen kanssa!

Alussa Illi tuntu vähän tahmeelta ja jäykältä, niinku kyllä yleensä aina, mutta nyt se oli jotenki jäykempi ku esimerkiks viimeks. No siinä sitte ravailtii ja laukattii pari kierrosta iha pitkillä ohjilla ja siitä se sitten onneks verty ja pääsin vähä työstämään sitä. Aluks vähän vastusteli kättä ja jalkaa ja meinas litistää miut seinään, mutta pari kertaa ku napautti nii ei se jaksanu enää yrittää ja lähti nätisti jo hakemaan muotoa. Alkuverkan menin gramaaneilla ja otin ne sitten pois, kun alko tuntuu et ne on vaan tiellä kun sähelsin vaihteeks omiani siellä selässä. Meni kyllä paljo paremmi sen jälkee ku heivasin gramaanit pois! :p Alkuverkaks tehtii toine pitkä sivu kokonaa väistöö ja toine avotaivutusta, väistöt meni ihan pipariks ku meni kaikki avut sekasi ja sitte hermostuin. Kyllä ne sitte alko onnistumaa ku pari kertaa jankkasin sitä samaa sivua! Taivutukset meni iha hyvin, Illi taipuu kivasti ja on semmonen joustava ku sille päälle sattuu (:

Alkuverkan jälkee alettii laukassa tekemää tätä samaa, mutta lisättiin päihin voltit ja sen jälkee käyntisiirtyminen. Illi oli vähä reippaalla päällä ja sen kautta sitte ne käyntisiirtymiset vähä epäonnistu.. :D Tän jälkee tehtiin lävistäjiä keskiravissa, hienosti veny Illin askel! Illissä on se hyvä puoli et sen askel venyy ja sen saa koottuu melko helposti, sillä on kiva tehä aina kaikkia keskiraveja sun muita :3

Kaiken tän alkumössötyksen jälkeen tehtii sitte yksittäisharjotus, missä tultii eka ravissa keskihalkasijaa pitkin ja ennen I:tä M:ää kohti pohkeenväistö. Oli hirmu vaikee suunta väistää ja se nyt ei iha onnistunu, mut ens kerralla sitte paremmi! Sen jälkeen tuli C:ssä laukannosto ja laukattii L:ää asti mistä tuli sitte täyskaarto S:ään ja H:hon asti vastalaukkaa. Tää onnistu jotenki kivasti, Illillä on myös helppo mennä vastalaukkaa! (Vedetään aina kaikki kaartee vahingossa vastalaukassa! :D) sitte tuli H:ssa ravi ja C:ssä uus laukka ja sitten tuli L:stä S:ään se täyskaarto ja M:ään asti sitte vastalaukkaa. Siitä sitte jatku laukka ja H:sta tuli lävistäjä keskilaukassa ja B:ssä käynti suoraa laukasta. Vähä venähti taas siirtymine ku ei meinannu tulla enää takasi siitä keskilaukasta.. x) Sitte mentiin L:stä keskihalkasijalle ja siinä siirtymine ravii ja väistö enne I:tä kohti H:ta. Tähä suuntaa meni tuo väistö vähä paremmi ku siihe toisee! Sitte tuli C:stä laukannosto ja M:stä lävistäjä keskilaukassa ja E:ssä käynti. Tää siirtymine meni jo vähä paremmi, pari raviaskelta siellä tuli vielä välissä, muta parempaa päin mentii! Kyllä nää kaikki sitte lopulta meni iha putkee, pitää vaa aina jaksaa tehä töitä! :p Kunto meinaa kyllä loppuu keske, vois liikkuu ehkä vähä enemmä..

Illi oli tänää hirmu pehmee ja pyöree, se on alkanu myötäämää jo ihan kiitettävästi niskasta! (: Ei oo enää semmone jäykkä laama niinku sillo joskus alkuaikoina. Siitä se vaan kehittyy eteenpäi koko ajan! Ainut vaa että vasen kierros tuottaa aina molemmille vähän ongelmia, mutta reeniä vaa nii eiköhä se siitä! Mut onse kyllä hieno tunne kun saa Illin myötäämään, sillon alussa siitä ei ollu kyllä puhettakaan :D

Kuvien laatu on vähän surkea, mutta on niitä huonompiaki nähty.. :D Pääasia että erottaa jotaki noista. Kuvista kiitokset Meerille (:


 



Hihi löysin tänne loppuun vielä tämmösen kivan kuvan Illistä ;) Se on nii sulone ja luttana ja tuommone tynnyri <3 Sillä on "himune" talvikarva ja se kihartuu aina söpösti ku se on hikine :3

ps. rakastan tuota Illin merkkiä, se on vaa nii omalaatune iha niinku kantajasakki! (; Isot sukat vaa puuttuu vielä jaloista, sit ois täydelline, mutta kelpaaha tuo pieni ruunurajaki vasemmassa etusessa.. :)


sunnuntai 9. joulukuuta 2012

2. You can count on me like one, two, three and I'll be there

Ulkona on taas kivan lämmin ja ratsastushousuissaki tarkenee mennä pihalla! Käytiin siis tänään kavereitten ja hevosten kanssa kahlailemassa kentällä, hanki oli kyllä melko onneton mutta ihan mukavaa se oli, kamalat tierat vaan tuli eikä ne kyllä millään meinannu irrota :p Kuvailtiin sitte siellä selästä käsin toisiamme kun ei saatu ketää räpsimää meistä kuvia sinne.. Kuvittelin aluks että Illi sais jonkun hepulin ja lentäsin sieltä sinne hankeen, mutta se vaan laahusti laiskasti eteenpäi, välillä meinas piehtaroimaan ruveta.. Illin karsinan oveenki taiteilin eilen piparin ja havukranssin, pipari kyllä koki tänään karmean kohtalon, pitkään seki siinä kesti :( Pitää siis laittaa siihen joku reikäleipä tilalle ettei ihan ankeelta näytä. Kranssi on vähä epämuodostunu, mutta ensimmäistä kertaa semmosta väsäsin niin pistetään sen piikkiin!

kuka sieltä kurkistaa?

Uuden bannerinki väsäsin kun kyllästyin entiseen.. Äsyttää kun nää bannerit ei kestä viikkoo pidempään, mutta ehkä tää nyt kestäs kevääseen asti :D





kaveliiii <3


hihii, sai sen kranssin kaulaasakki :3 !

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

1. love of my life, my soulmate..

Juu eli tein uuen blogin kun kyllästyin toho entiseen, jos tänne jaksasin kirjotella vähä useemmi (; Nyt on kyllä aika paljo tapahtunu, on ollu kisoja ja kaikkee muuta! En varmaa iha kaikkee jaksa tähä kirjottaa, ehkä ne tärkeimmät vois tiivistää jotenki (:

Nono alototetaa vaikka viimeviikon valkasta! Se oli siis nyt tän vuoden viimene estevalkka ja viimene valkka ennen seuramestaruuksia. Valkka meni ihan hyvi, en vaan ite kestäny oikei missää mukana ja pari kieltooki tuli lankkuesteelle oman pelon takia.. x) On se pelottava este..! Illi liikku kuitenki tosi hyvin ja oli iha innoissaa ku päästii kerranki hypäämää iha kunnon kokosia esteitä.




No kisoihi mentii valkan jälkee vähä vammasella fiiliksellä ku ei oikei luistanu! Kisoissa oli aluks tarkotus mennä ainoostaa 90cm junnumestaruutena, mutta sitten ku siinä tuli yks puotus ja en päässy uusintaa, aattelin hyätä vielä toisen 90cm sennuissa! Siinä sitte pääsin uusintaa asti joka oli 10cm korkeempi eli sen metrin. Pelottavia oli esteet ja ratsastuski oli vähä sen näköstä, onneks Illi aina pelasti vaikka ite vähä pelkäsin hypätä niitä isoja oksereita :D Päästii kuitenki vaa yhellä puotuksella rata loppuun asti, et ihan tyytyväinen olin! Kyllä tää vielä tästä lähtee, ihan hyvillä mielin tääki kisapäivä koettii ja Illi oli hirmusen reipas! Se nykää innostuu aina kisoissa ja sit se laukkaa eteenpäi siellä hiirveetä vauhtia ja miulla on aina vähän vaikeuksia saaha pidätettyy sitä, onneks ne aina kuitenki menee läpi ja selvitää hengissä radat loppuu (; Radasta on video, mutta en jaksa ettiä ja ladata sitä tänne, ehkä sit joskus ku en oo laiska (:




Nyt tänää oli sitte seuran koulukisat, Illin ihan ekat koulukisat ainaki nyt vuohimäessä (: Kouluvalkassa olin perjantaina, Illi oli hirmusen hieno kouluponi ja sain sen jo vähäse myötäämää niskastaki. Kouluvalkka meni hyvin ja hyvillä mielin sitten ooteltiin kisoja. Menin siis tuon helppo B:'n. Illi oli tosi kivan tuntune, vähä jumine ja laukat ei noussu kunnolla, johtu kyllä enimmäksee siitä et minuu jännitti ja sit aloin käellä nyppimää. Kuitenki päästii rata hyväksytysti 55,6%, pisteitä oli 139, enimmäismäärää en nyt muista. Pari kertaa rikottii laukassa ja lävistäjillä tuli aina laukanvaihot, mutta ehkä siitä vielä kehitytää ku vähäsen harjotellaan. Päästii kuitenki kolmannelle sijalle, iha hyvi ekoista koulukisoista Illin kanssa :)

Joo, tässä ois varmaa näitä tapahtumia, ens viikolla ois sitte luvassa pikkujoulut, niitä ootellessa! Eilen oli myös hevosmiestaitokilpailu ja hehee, voitin sen x) Pisteitä tais olla 92/107, iha hyvi meni loppujenlopuks vaikka kuvittelin et en pääse varmaa ees läpi sitä..! Illistä on tullu myös pakkasten myötä hirmu karvanen.. Ulkona ei enää tarkene kunnolla ees kävellä ilman hirmusia toppavaatteita, vaikka siellä onki vaa -10 astetta :D


siellä mie vissii seykeröitä yirtän vaaville vääntää.. (;




Awww rakastan tätä kappaletta yli kaiken, oon kuunnellu varmaa miljoona kertaa enkä oo (vielä) kyllästyny<3 muistuttaa aina jotenki illistä (;

Kaiken © Meri Tukiainen 2015, ellei toisin mainita!