sunnuntai 17. toukokuuta 2015

128. Uusi alku?

Nyt näin taas hevosharrastuksen jäädessä tauolle luonnollisesti blogikin hiljenee siksi aikaa, luultavasti nyt on luvassa vähän pidempiaikainen tauko. Syynä tähän on syksyllä _toivottavasti_ opiskelemaan lähtö, ja köyhänä opiskelijana ja autottomana minulla ei ole mahdollisuutta jatkaa ratsastamista aktiivisesti. Mutta nyt uusien tuulien puhaltaessa, olen suunnitellut pistäväni pystyyn toisen blogin, nimittäin taideblogin. Sain tällä viikolla itselleni uudet pastellikynät, jonka seurauksena piirrustusintoni nousi taas huippuunsa ja voisin piirtää kaiken, mikä silmän eteen vaan sattuu.

Mutta nyt kysyn teiltä, mitä mieltä te olette, pitäisikö tehdä uusi, tällä kertaa piirtämiseen suunnattu blogi, jonne tulisi sitten materiaalia huomattavasti useammin, kuin tänne hevosblogin puolelle? Jaksaisiko kukaan lukea sellaista blogia, missä postaukset koostuvat lähinnä kuvien piirtovaiheista ja valmiista kuvista tms? Olen myös tällä hetkellä vailla hyviä mallikuvia erilaisista eläimistä, joten jos omaat hyviä kuvia karvaisista kavereistasi ja haluaisit antaa niitä minulle malliksi, laita sähköpostia tulemaan osoitteeseen meridaa@hotmail.fi!

perjantai 10. huhtikuuta 2015

127. Elossa ollaan!

Lievästi sanottuna ei tää bloggaaminen oo napannu tässä pitkiin aikoihin, lähinnä sen takia että näin talvisin ei oo koskaan materiaalia mistään tai sitten kun joskus on, ei vaan sit jaksa kirjottaa tänne mitään. Pääpiirteittäin meillä on Iiron kanssa menyt ihan hyvin, koko ajan kehitytään molemmat ja tajuan jo sen konin aivoituksistakin jo jotakin, mutta vielä on silti aika paljon hakemista. Kisoissa nyt on kuitenkin päästy kaikki radat loppuun asti, saatiin jopa viimesunnuntaina meidän eka ruusuke, tosin 70cm luokasta ja arvostelu oli A.1.0, eli punavalkee ruusuke sieltä sitten repästiin.. :D Mutta alku se on sekin, ei sitä Roomaakaan rakennettu päivässä! Tavoitteena nyt olis toukokuun aluekisoissa mennä se 90cm, mutta katellaan riittääkö kuskilla luotto itteensä, kyllähän Ipa hyppäis varmaan kerrostalon ylite jos ratsastaja ois vaan ite siinä mukana!

Koska en nyt muuta osaa tähän sanoa, pistän loppuun parit tosi epäonnistuneet onnistuneet yhteiskuvat meistä (aina ei tosiaan voin onnistua, varsinkaan Ipanan kanssa..) ja kuvia viimesunnuntain kisoista! Pitää nyt yrittää vähän tsempata ja olla astetta aktiivisempi, nytkun ehkä ulkokausikin viimein alkaa ja sen myötä saa sitten ehkä materiaaliakin mistä tehdä näitä postauksia!

Kaikki kuvat © Saara Tuunanen


 Molempien mielipide oli tästä touhusta melko positiivinen!

Ipaa nauratti
 
En kuulemma mahtunu samaan kuvaan Iiron kanssa

Kuva ei ehkä kaipaa ylimääräisiä kommentteja...




maanantai 26. tammikuuta 2015

126. Hiljaiseloa

Kuten olette varmaan huomanneet, blogi on ollut vähän epäaktiivinen tässä viimekuukausina. Tälläkertaa en voi syyttää ajanpuutetta, sillä aikaa on vaikka muille jakaa, mutta innostusta ei niinkään. Vika on lähinnä siinä, että näin talvella en saa mitään materiaalia valmennuksista, ja olen sitä tyyppiä joka ei jaksa tehdä postausta ilman kuvitusta. Nyt kuitenkin yritän tsempata ja saada mahdollisimman moniin valmennuksiin itselleni kuvaajan, että edes jonkunnäköistä materiaalia saisin tännekin.

Sen verran voin kuulumisia kertoa, että meillä Iiron kanssa menee koko ajan paremmin ja yhteistyö alkaa luistaa. Viimekisat, eli tammikuun ensimmäiset kisat, menivät paljon paremmin kun sillon seuramestaruudet! Päästiin molemmat radat ilman kieltoja loppuun asti, 70cm täysin virheittä ja 80cm tuli puomi, kun meinas hevoselta jo kunto pettää. Mutta tästä sitä lähdetään nousemaan, viime valmmenuksessakin koin jo aikamoisia ahaa-elämyksiä, kun sain hevosen jo pätkittäin kulkemaan ihan oikein päin!

Tein myös uuden ulkoasun, kun sain eilen bussimatkalla Artulta kotiin kerrankin hyvän idean, nimittäin piirsin bannerin kokonaan itse, kun minulla ei ole mitään hyviä kuvia mistä tehdä hienoa banneria. Toivoisin mielipiteitänne bannerista, se ei onnistunut ihan niin hyvin kuin kuvittelin, mutta ihan hyvä se kuitenkin omasta mielestäni on. Bannerissa siis komeilee olevinaan Iiro ja Ella, toivottavasti yhdennäköisyyden huomaa edes vähäsen.

Kaiken © Meri Tukiainen 2015, ellei toisin mainita!