perjantai 12. heinäkuuta 2013

40. Long time no see..!

Ohhoh, on vähän vissiin tää kirjottaminen tänne jäänyt, edellinen postaus melkein 2kk sitten.. Tosin, ei tässä ole ollut oikein mitään, mistä kirjotella, en käynyt alkukesästä ollenkaan tallilla ja mummolan reissusta ei oikein ollut kerrottavaa. Olin kuitenkin kaksi viikkoa leiriavustajana vuohimäessä 20.6-4.7 ja Opera gamesit oli sitten 5-7.7. Vähän oli väsy noiden kahden viikon jälkeen, eikä ihme, kun ei ehtinyt edes istumaan ku jo piti juosta viiteen paikkaan yhtä aikaa. OG't hujahti hetkessä ohi, kivaa oli taas, tosin ei yhtä ikimuistoista kuin viime vuonna. Kuvia tuli napsittua jonkin verran, tosin yli puolet on varmaan ihan epäonnistuneita, mutta niillä mennään. Nyt olisin taas ens viikolla menossa avustamaan, koska leirin oikea avustaja perui ja tarvittiin kipeästi toista avustajaa. Noh, aina se ylimääräinen käteinen kelpaa, kun en muita töitä saanut täksi kesäksi.

Lähdetään käymään myös sukujuhlissa lapissa tuossa 24. päivä! Mennään siis Enontekiölle. Ihan mukava sinnekkin päästä, viimeks kävin siellä kun olin 6, joten siitäkään matkasta muista yhtikäs mitään. Käydään samalla myös Norjan puolella olevassa hopeakorupajassa.

Ainiin ja Illi. Se on ihan raukka tällä hetkellä, just 2 viikkoa sitten kun menin avsutamaan, 21.6 haettiin sitä leiriläisten kanssa laitumelta ja huomattiin että perhana, sehän ontuu ihan kunnolla. No saatiin se karsinaan ja mitattiin Reetan kanssa siltä kuume, 41.1ºC.. Huomattin myös vähän ajan päästä, että oikea takanen oli ihan turvoksissa kintereestä asti, eikä Illi pystynyt astumaan sille kunnolla. Syyksy epäiltiin impparia, hankkaria, poikki mennyttä luuta ja käärmeen puremaa. Ilmeisesti se sitten oli käärmeenpurema, jota alettiin hoitaa kaksi viikkoam myöhässä, Illillä on nyt melko kovat antibiootit, mitä se syö 1.8 asti. Toivottavasti se nyt ehtii parantua valkkaleiriin mennessä, joka alkaa sitten 4.8.. Voi olla vähän ylimäärästä energiaa, jos ei oo tunneilla käyny siihen mennessä ollenkaan, ja se tekee melkein viis viikkoo lomaa..

toine oli vähä väsyny.. :/
maikki <3
turpa rullalla :>
muuli #1
muuli #2
Jaana Kivimäki & Grivis, aivan upea esitys!
Anna Tardiveau & Prinz Clintus
:p
Mikael Wahlman & Prestige

jjees kohta saa kirsikoita :3


5 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. + miu uus blogi http://niinkuhuomisteiois.blogspot.fi/ ;)

      Poista
    2. elä muuta sano ;( hah mie arvasin et tet kuitenki uuen!;)

      Poista
  2. ootko tulossa siis tohon seiskaleirille avustaa? jos oot ni siellä nähään (: !

    VastaaPoista

Kaiken © Meri Tukiainen 2015, ellei toisin mainita!