Tartuin haasteesee, en sen palkinnon takia, vaan siksi että voin itse tätä kirjoittaessani itsekin miettiä, mitä harrastan, miksi ja miten - lähinnä miksi. Olen viimeaikoina ollut suoraan sanottuna hukassa harrastukseni kanssa, siitä lähtien kun Illi lähti on kaikki ollut jotenkin merkityksetöntä ja motivaationi sekä ratsastustasoni laskenut kuin lehmän häntä. Ehkä löydän tämän postauksen myötä itse syyn sille, mitä harrastan ja miksi.
MITÄ? Luulen, että se ei ole kenellekkään tämän blogin lukijalle epäselvää, mikä on harrastukseni ja elämäntapani, lähes koko elämäni ollut tähän asti. Taino, en osaa enää sanoa, voinko sitä omaksi elämäntavakseni sanoa tällähetkellä, jos kerran tai kaksi viikossa käyn tallilla, en sen enempää. Illin kanssa se oli elämäntapa, minulla oli tavoitteita ja harrastukseni oli enemmän kuin harrastus. Elin toivossa, että saan tästä vielä paljon enemmänkin kuin harrastuksen, mutta kaikki romuttui kertarysäyksellä ja paloja ei ole ollut vaikea koota takaisin paikoilleen. Nyt kuitenkin uuden ja toivottavasti tämän viimeisen vuoteni loppuun asti kestävän kaverin myötä löysin viimeviikolla harratukselleni uuden merkityksen, pienen toivonpilkahduksen siitä, että voisin taas olla innostunut ja käydä tallilla touhuamassa, niinkuin kävin aina Illin kanssa.
MITÄ? Luulen, että se ei ole kenellekkään tämän blogin lukijalle epäselvää, mikä on harrastukseni ja elämäntapani, lähes koko elämäni ollut tähän asti. Taino, en osaa enää sanoa, voinko sitä omaksi elämäntavakseni sanoa tällähetkellä, jos kerran tai kaksi viikossa käyn tallilla, en sen enempää. Illin kanssa se oli elämäntapa, minulla oli tavoitteita ja harrastukseni oli enemmän kuin harrastus. Elin toivossa, että saan tästä vielä paljon enemmänkin kuin harrastuksen, mutta kaikki romuttui kertarysäyksellä ja paloja ei ole ollut vaikea koota takaisin paikoilleen. Nyt kuitenkin uuden ja toivottavasti tämän viimeisen vuoteni loppuun asti kestävän kaverin myötä löysin viimeviikolla harratukselleni uuden merkityksen, pienen toivonpilkahduksen siitä, että voisin taas olla innostunut ja käydä tallilla touhuamassa, niinkuin kävin aina Illin kanssa.
kuva © Saara T.
MIKSI? Tämä on ehkä se helpoin ja vaikein kysymys. Miksi oikeasti jaksan harrastaa tätä? Mikä saa aina jatkamaan sen jälkeen, kun olet maistellut kerta toisensa jälkeen hiekkaa ja epäonnistunut totaalisesti ratsastajana? Tätä kysymystä on tullut itsekin mietittyä turhankin monta kertaa, mutta aina joku pieni asia on jaksanut työntää minua eteenpäin huolimatta vastoinkäymisistä. Luulen, että suurin syy on tämä koko harrastus, koko ratsastuksen maailma itsessään. Se on ollut iso osa elämääni yli kymmenen vuoden ajan, joskus aktiivisemmin ja joskus vähän epäaktiivisemmin, mutta aina kuitenkin läsnä. Suhde ratsastukseen on kasvanut jo niin suureksi, ettei sitä vain pysty enää pyyhkimään elämästä noin vain, siellä se on ja pysyy, tuli eteen mitä hyvänsä.
Toinen syy, miksi teen tätä, on hevoset ja kaikki ne lukuisat onnistumisen tunteet epäonnistumisien keskellä. Ratsastus ei ole minulle vain sitä, että hyppään hevosen selkään ja tunnin loputtua hyppään alas sieltä. Se on luottamusta, ystävyyttä ja läheisyyttä sekä onnistumisia eläimen kanssa. Eläimen kanssa jolla on oma tahto. Eläimen kanssa, joka on itseäni kymmenen kertaa isompi ja pystyn silti luottamaan siihen. Harrastan tätä, koska se tekee elämästäni kokonaisen, se antaa ystäviä, niin ihmisiä kuin hevosiakin ja se antaa jotain, mitä tavoitella - unelmia ja haaveita, ehkä saavuttamattomia, mutta silti. Toisen haaveen murruttua voit kehittää uuden haaveen jota yrität palavasti saavuttaa, joskus päästen lähemmäs ja joskus kadottaen sen kokonaan. Ratsastus antaa jännitystä, tekee elämästä elämisen arvoista, opettaa ja kasvattaa meitä. Ratsastus antaa ja se myös ottaa, mutta mitä enemmän siitä ottaa, sitä enemmän sillä on meille annettavaa. Siihen täytyy heittäytyä kokonaan.
kuva © Emma P.
MITEN? No, kuten blogin nimikin jo vihjaa, ei minulla ole omaa hevosta, jonka kanssa harrastaa ja kokea, koska siihen ei ole yksinkertaisesti pienintäkään mahdollisuutta. Ei vuokrahevoseen, ylläpitohevoseen eikä mihinkään, missä pitäisi maksaa ylimääräisiä kuluja. Ei perheessä, jossa on kolme lasta ja pienet tulot. Toteutan harrastustani siis ratsastuskoulussa, kumppaneinani ratsastuskoulun kirjava lauma erilaisia ja eritasoisia hevosia. Tällähetkellä se vakio on 5v puoliveriruuna, raaka ja oppimishaluinen, leikkisä ja yllätyksiä täynnä.
Onnekseni Vuohimäellä on mahdollisuus päästä kisaamaan myös aluetasolla pari kertaa vuodessa kuukausittaisten seurakisojen ohella, joten kehittymään pääsee vähän pidemmälle kuin ratsastuskoululla, missä ei tällaista mahdollisuutta ole. Olen ratsastanut koko elämäni ratsastuskoulussa ja pikkuhiljaa alkaa olla se vaihe, että tarvitsisin sen oman kumppanin, jonka kanssa pääsisin treenaamaan ihan tavoitteellisesti, sillä tuntihevosilla loppuu kapasiteetti kesken. Kehitys on vaan hidastunut, miltei pysähtynyt, mikä vihjaa sitä, että olisi jo aika siirtyä hevosenomistajien maailmaan. Mutta kuten monilla heppätytöillä, itsellänikin se on vain saavuttamaton unelma ainakin toistaiseksi. Ehkä sitten opiskelujen ja ammatinhankinnan jälkeen on mahdollisuus hankkia se oma hevonen, päästä viimein lähemmäs unelmiani, joita olen seurannut koko ratsastusurani.
Harrastan tätä myös muuten kuin ratsastaen; touhuamalla hevosten kanssa, kasvattaen luottamusta ja suhdetta kumppaniini. Luomalla pohjan ratsastukselle. Sillä ei mikään toimi ilman täydellistä luottamusta osapuolten välillä, ei tässä touhussa todellakaan. Jos luottamusta ei ole, eteneminen on vaikeaa. Sain luotua luottamuksen ja ystävyyssuhteen Illin ja minun välille, se luotti minuun ja minä siihen. Pystyin tekemään sen kanssa mitä vaan, mitä sen kanssa sain tehdä. Pääsin Illin kanssa sinne, mitä tavoittelin, se vei aikaa ja matka oli kuoppainen, mutta me molemmat teimme sen, millään muulla ei ole väliä. Toivon, että ehdin kasvattaa minun ja Iironkin välille suhteen ja luottamuksen, pohjan tälle lyhyelle tielle. Saisin taas Illin jälkeen kokea, miltä tuntuu luottaa johonkin niin epäluotettavaan, saada siitä itselleen ystävä ja ennenkaikkea kumppani.
Onnekseni Vuohimäellä on mahdollisuus päästä kisaamaan myös aluetasolla pari kertaa vuodessa kuukausittaisten seurakisojen ohella, joten kehittymään pääsee vähän pidemmälle kuin ratsastuskoululla, missä ei tällaista mahdollisuutta ole. Olen ratsastanut koko elämäni ratsastuskoulussa ja pikkuhiljaa alkaa olla se vaihe, että tarvitsisin sen oman kumppanin, jonka kanssa pääsisin treenaamaan ihan tavoitteellisesti, sillä tuntihevosilla loppuu kapasiteetti kesken. Kehitys on vaan hidastunut, miltei pysähtynyt, mikä vihjaa sitä, että olisi jo aika siirtyä hevosenomistajien maailmaan. Mutta kuten monilla heppätytöillä, itsellänikin se on vain saavuttamaton unelma ainakin toistaiseksi. Ehkä sitten opiskelujen ja ammatinhankinnan jälkeen on mahdollisuus hankkia se oma hevonen, päästä viimein lähemmäs unelmiani, joita olen seurannut koko ratsastusurani.
Harrastan tätä myös muuten kuin ratsastaen; touhuamalla hevosten kanssa, kasvattaen luottamusta ja suhdetta kumppaniini. Luomalla pohjan ratsastukselle. Sillä ei mikään toimi ilman täydellistä luottamusta osapuolten välillä, ei tässä touhussa todellakaan. Jos luottamusta ei ole, eteneminen on vaikeaa. Sain luotua luottamuksen ja ystävyyssuhteen Illin ja minun välille, se luotti minuun ja minä siihen. Pystyin tekemään sen kanssa mitä vaan, mitä sen kanssa sain tehdä. Pääsin Illin kanssa sinne, mitä tavoittelin, se vei aikaa ja matka oli kuoppainen, mutta me molemmat teimme sen, millään muulla ei ole väliä. Toivon, että ehdin kasvattaa minun ja Iironkin välille suhteen ja luottamuksen, pohjan tälle lyhyelle tielle. Saisin taas Illin jälkeen kokea, miltä tuntuu luottaa johonkin niin epäluotettavaan, saada siitä itselleen ystävä ja ennenkaikkea kumppani.
“...and when one of them meets the other half, the actual half of himself, whether he be a lover of youth or a lover of another sort, the pair are lost in an amazement of love and friendship and intimacy and one will not be out of the other's sight, as I may say, even for a moment...”
