Tätä kysymystä olen miettinyt nyt lähiakoina hyvin tarkkaan ja tulevaisuudensuunnitelmissa on aina ollut joko kansallisen tason esteluokat tai jonkin tason kenttäratsastaja, huipulle tässäkin pyritään! Näitä tulevaisuudensuunnitelmia ja tavoitteita tosin latistaa tämä iänikuinen ja rasittava vaiva, köyhyys, mistä ei pääse yli eikä ympäri. Kun sitä rahaa ei vain ole, sitä ei ole, tälläkin hetkellä pystyn juuri ja juuri käymään ihan normitunnilla kerran viikkoon ja valmennuksessa jokatoinen viikko, muuhun ei vaan varaa ole. Nyt keväällä tosin pusersin itsestäni kaiken ja tein tallitöitä, jotta pääsisin valmennuksiin joka viikko. Mutta ei näillä ratsastusmäärillä ja ratsastuskoulun loppuunkulutetulla tuntihevosella pääse oikein mihinkään, lähinnä rassaa jo ainainen seuratason 80-90cm luokkien jyystäminen kuukaudesta toiseen, koulukisoissakaan ei pysty käymään, ensinnäkin rahanpuutteen vuoksi ja toiseksi ei ole hevosta, millä niitä voisin käydä (minulla ei Illin kanssa hermo ja taito riitä siihen, Illillä on niin hirveät liikkeet että kouluratojen harjoitusraviosuudet ovat täyttä tuskaa).
Eläminen on maailman harvinaisin asia. Useimmat ihmiset ovat olemassa, ei muuta. Oikeata elämää on se kun toteuttaa täydellisyytensä ja tekee jokaisesta unelmastaan totta. -Oscar Wilde
Monesti olen miettinyt, että jos nyt vaikka vähentäisin ratsastusta ja alkaisin kerätä sitä kautta sitten rahaa vaikka siihen omaan hevoseen/ylläpitohevoseen/hevoseen, jolla voisin vaikka vaan valmentautua ja kisata tavoitteellisesti ja se olisi muuten toisen omistuksessa (en tälle mitään nimitystä kyllä nyt tähän hätään keksi, jos sille joku sellanen on niin valaiskaa!). Tuo viimenen olis ehkä ihan hyvä vaihtoehto, ehkä kaikkein halvinkin, mutta mistäpä täältä Savonlinnasta/sen läheltä löydät ensinnäkin tallin, missä olisi hevonen jonka omistaja ei jostai syystä pysty sillä kisaamaan/ratsastamaan ja luovuttaisi sen jollekin toiselle kisattavaksi? Vastaus on yksinkertainen, et mistään. Minulla ei ole mahdollisuutta liikkua yli 20km matkoja, vielä ainakaan, ja miten saisin hevosen jostakin kaukaa sitten vuohimäkeen. Mutta jos joku sattuu tietämään/jollakin on tarvetta ihan tosissaan löytää hevoselleen tavoitteellinen ja suht kokenut tyttö kisaamaan/valmentautumaan, saa ottaa rohkeasti yhteyttä ja kysellä lisää!!
ALUEKILPAILUT 90CM SYKSY 2013
© SAARA T.
Minun suurin unelmani ja haaveeni on aina ollut kenttäratsastus, olen elämässäni hypännyt kahdesti maastoesteitä ja rakastin sitä yli kaiken! (vaikka tipuinkin molemmilla kerroilla) Olen aina ollut sellanen ihme rämäpää ja kenttäratsastuksessa olis sitten jotain sellasta rämää minulle. Tuo kouluratsastus ei tosin koskaan ole ollut vahvimpia puoliani, mutta ehkä sitäkin saisi sitten hiottua ensinnäkin oikean hevosen kanssa, kuten myös osaavan valmentajan kanssa. Minua on aina tympinyt se, että Savonlinnassa ei ole mitään mahdollisuutta harrastaa kenttäratsastusta, pitäisi muuttaa jonnekin Kuopioon tms. jos haluaisi lajiin paneutua, mutta sekään ei sitten oo mahdollista. Ehkä sitten kun lähden opiskelemaan, mutta oravannahkoillako maksan ratsastukseni köyhänä opiskelijana? Empä usko, taitaa tämäkin haave mennä mooonen vuoden päähän, sinne asti kun olen opiskellut itselleni ammatin ja kerännyt rahaa sopivaan kenttähevoseen.
Pakko myöntää, olen aina ollut ihan sanoinkuvaamattoman mustasukkainen kaikille kavereilleni, jotka ovat nyt tässä parin vuoden sisään saaneet hevosen. Mustasukkaisuutta ei lähinnä aiheuta se itse hevonen, vaan se, että kaikki muut pääsevät kehittymään ja sitten itse junnaan aina tässä samalla tasolla, niin pitkään ennenkuin rahat loppuu ja en pääse ratsastamaan ollenkaan. Tuskaa on aina lisännyt se, että nämä hevosen saaneet ovat olleet paljon nuorempia kuin minä itse. Kyllä se mustasukkaisuus on ajan myötä hiipunut, mutta ei se häviä kokonaan, ennenkuin itsekin saan sen oman hevosen, jonka kanssa pääsen kehittymään ja pääsen tavoitteissani yhä pidemmälle. Tällä hetkellä ne ovat vain tosin saavuttamattomia unelmia, jokaisen heppatytön unelmia, jotka eivät varmaan koskaan tule omalla kohdallani täyttymään. Se on vaan nieltävä, en ole rikkaasta perheestä enkä tällä koulumenestyksellä saa luultavasti sellaista opiskelupaikkaa jonka kautta saisin sellaisen työn, että olisi varaa ostaa tai ylipäätään ylläpitää hevosta.
OSTAKAA TE VAAN NIIN HUIPPUHEVOSII, MÄ RULLAAN KAMELILLA!
© SAARA T.
Unelmissa on myös ollut oma, pieni parin hevosen talli, jonne saisin sitten omat hevoseni, eikä tarvitsisi etsiä ja majoittaa niitä jonnekkin ihan überkalliiseen yksityistalliin. Oma talli saattaisi olla ehkä hitusen halvempi, mutta en ehkä jaksaisi sitä työn määrää, mikä sen kanssa tulisi. Joka aamu karsinoidenpuhdistus, hevosten ruokinta, tallin siivous, hevosten ulosvienti ja kaikki muu. Olen ihan älyttömän laiska ihminen kun työstä puhutaan ja sitten että tätä pitäis harrastaa joka ikinen päivä, ei ainakaan yhtään paranna sitä. Haaveenani on tosin aina ollut oma talli, olisi vaan niin ihanaa kun hevoset olis omassa pihassa ja ei tarviis koskaan sen pidemmälle lähtee niitä hoitamaan ja liikuttamaan. Tosin sitten tarviis myös sen hyvän, ison kentän ja maneesin, että kaiken vois ihan kotikulmilla tehdä niin kesäsin kun talvisinkin. No, ehkä otan vielä itteeni niskasta kiinni ja alan löytää tatsia tähän työhönkin!
Hard work spotlights the character of people: some turn up their sleeves, some turn up their noses, and some don't turn up at all. -Sam Ewing
No mutta, katsellaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan, suuret on unelmat ja haaveet ja niiden toteutuminen on melko epätodennäköistä, mutta ehkä jonain päivänä kun vähiten odotan, ne sitten toteutuu ja pääsen viimeinkin tavoittelemaan tuota kilparatsastajan uraani joko esteratsastajana tai sitten kenttäratsastajana.
"VIISASTUMME USEAMMIN EPÄONNISTUMISISTA KUIN MENESTYKSESTÄ. KUN YMMÄRRÄMME, MITÄ EMME HALUA TEHDÄ, OPIMME, MITÄ HALUAMME TEHDÄ"
© EMMA P.
