keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

94. Mitä odotan ratsastukselta?

BRITNEY SPEARS - WORK BITCH

Tätä kysymystä olen miettinyt nyt lähiakoina hyvin tarkkaan ja tulevaisuudensuunnitelmissa on aina ollut joko kansallisen tason esteluokat tai jonkin tason kenttäratsastaja, huipulle tässäkin pyritään! Näitä tulevaisuudensuunnitelmia ja tavoitteita tosin latistaa tämä iänikuinen ja rasittava vaiva, köyhyys, mistä ei pääse yli eikä ympäri. Kun sitä rahaa ei vain ole, sitä ei ole, tälläkin hetkellä pystyn juuri ja juuri käymään ihan normitunnilla kerran viikkoon ja valmennuksessa jokatoinen viikko, muuhun ei vaan varaa ole. Nyt keväällä tosin pusersin itsestäni kaiken ja tein tallitöitä, jotta pääsisin valmennuksiin joka viikko. Mutta ei näillä ratsastusmäärillä ja ratsastuskoulun loppuunkulutetulla tuntihevosella pääse oikein mihinkään, lähinnä rassaa jo ainainen seuratason 80-90cm luokkien jyystäminen kuukaudesta toiseen, koulukisoissakaan ei pysty käymään, ensinnäkin rahanpuutteen vuoksi ja toiseksi ei ole hevosta, millä niitä voisin käydä (minulla ei Illin kanssa hermo ja taito riitä siihen, Illillä on niin hirveät liikkeet että kouluratojen harjoitusraviosuudet ovat täyttä tuskaa).

Eläminen on maailman harvinaisin asia. Useimmat ihmiset ovat olemassa, ei muuta. Oikeata elämää on se kun toteuttaa täydellisyytensä ja tekee jokaisesta unelmastaan totta.              -Oscar Wilde

Monesti olen miettinyt, että jos nyt vaikka vähentäisin ratsastusta ja alkaisin kerätä sitä kautta sitten rahaa vaikka siihen omaan hevoseen/ylläpitohevoseen/hevoseen, jolla voisin vaikka vaan valmentautua ja kisata tavoitteellisesti ja se olisi muuten toisen omistuksessa (en tälle mitään nimitystä kyllä nyt tähän hätään keksi, jos sille joku sellanen on niin valaiskaa!). Tuo viimenen olis ehkä ihan hyvä vaihtoehto, ehkä kaikkein halvinkin, mutta mistäpä täältä Savonlinnasta/sen läheltä löydät ensinnäkin tallin, missä olisi hevonen jonka omistaja ei jostai syystä pysty sillä kisaamaan/ratsastamaan ja luovuttaisi sen jollekin toiselle kisattavaksi? Vastaus on yksinkertainen, et mistään. Minulla ei ole mahdollisuutta liikkua yli 20km matkoja, vielä ainakaan, ja miten saisin hevosen jostakin kaukaa sitten vuohimäkeen. Mutta jos joku sattuu tietämään/jollakin on tarvetta ihan tosissaan löytää hevoselleen tavoitteellinen ja suht kokenut tyttö kisaamaan/valmentautumaan, saa ottaa rohkeasti yhteyttä ja kysellä lisää!!

 ALUEKILPAILUT 90CM SYKSY 2013
© SAARA T. 

Minun suurin unelmani ja haaveeni on aina ollut kenttäratsastus, olen elämässäni hypännyt kahdesti maastoesteitä ja rakastin sitä yli kaiken! (vaikka tipuinkin molemmilla kerroilla) Olen aina ollut sellanen ihme rämäpää ja kenttäratsastuksessa olis sitten jotain sellasta rämää minulle. Tuo kouluratsastus ei tosin koskaan ole ollut vahvimpia puoliani, mutta ehkä sitäkin saisi sitten hiottua ensinnäkin oikean hevosen kanssa, kuten myös osaavan valmentajan kanssa. Minua on aina tympinyt se, että Savonlinnassa ei ole mitään mahdollisuutta harrastaa kenttäratsastusta, pitäisi muuttaa jonnekin Kuopioon tms. jos haluaisi lajiin paneutua, mutta sekään ei sitten oo mahdollista. Ehkä sitten kun lähden opiskelemaan, mutta oravannahkoillako maksan ratsastukseni köyhänä opiskelijana? Empä usko, taitaa tämäkin haave mennä mooonen vuoden päähän, sinne asti kun olen opiskellut itselleni ammatin ja kerännyt rahaa sopivaan kenttähevoseen.

Pakko myöntää, olen aina ollut ihan sanoinkuvaamattoman mustasukkainen kaikille kavereilleni, jotka ovat nyt tässä parin vuoden sisään saaneet hevosen. Mustasukkaisuutta ei lähinnä aiheuta se itse hevonen, vaan se, että kaikki muut pääsevät kehittymään ja sitten itse junnaan aina tässä samalla tasolla, niin pitkään ennenkuin rahat loppuu ja en pääse ratsastamaan ollenkaan. Tuskaa on aina lisännyt se, että nämä hevosen saaneet ovat olleet paljon nuorempia kuin minä itse. Kyllä se mustasukkaisuus on ajan myötä hiipunut, mutta ei se häviä kokonaan, ennenkuin itsekin saan sen oman hevosen, jonka kanssa pääsen kehittymään ja pääsen tavoitteissani yhä pidemmälle. Tällä hetkellä ne ovat vain tosin saavuttamattomia unelmia, jokaisen heppatytön unelmia, jotka eivät varmaan koskaan tule omalla kohdallani täyttymään. Se on vaan nieltävä, en ole rikkaasta perheestä enkä tällä koulumenestyksellä saa luultavasti sellaista opiskelupaikkaa jonka kautta saisin sellaisen työn, että olisi varaa ostaa tai ylipäätään ylläpitää hevosta.

 OSTAKAA TE VAAN NIIN HUIPPUHEVOSII, MÄ RULLAAN KAMELILLA!
© SAARA T.

Unelmissa on myös ollut oma, pieni parin hevosen talli, jonne saisin sitten omat hevoseni, eikä tarvitsisi etsiä ja majoittaa niitä jonnekkin ihan überkalliiseen yksityistalliin. Oma talli saattaisi olla ehkä hitusen halvempi, mutta en ehkä jaksaisi sitä työn määrää, mikä sen kanssa tulisi. Joka aamu karsinoidenpuhdistus, hevosten ruokinta, tallin siivous, hevosten ulosvienti ja kaikki muu. Olen ihan älyttömän laiska ihminen kun työstä puhutaan ja sitten että tätä pitäis harrastaa joka ikinen päivä, ei ainakaan yhtään paranna sitä. Haaveenani on tosin aina ollut oma talli, olisi vaan niin ihanaa kun hevoset olis omassa pihassa ja ei tarviis koskaan sen pidemmälle lähtee niitä hoitamaan ja liikuttamaan. Tosin sitten tarviis myös sen hyvän, ison kentän ja maneesin, että kaiken vois ihan kotikulmilla tehdä niin kesäsin kun talvisinkin. No, ehkä otan vielä itteeni niskasta kiinni ja alan löytää tatsia tähän työhönkin!

Hard work spotlights the character of people: some turn up their sleeves, some turn up their noses, and some don't turn up at all.               -Sam Ewing

No mutta, katsellaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan, suuret on unelmat ja haaveet ja niiden toteutuminen on melko epätodennäköistä, mutta ehkä jonain päivänä kun vähiten odotan, ne sitten toteutuu ja pääsen viimeinkin tavoittelemaan tuota kilparatsastajan uraani joko esteratsastajana tai sitten kenttäratsastajana.

"VIISASTUMME USEAMMIN EPÄONNISTUMISISTA KUIN MENESTYKSESTÄ. KUN YMMÄRRÄMME, MITÄ EMME HALUA TEHDÄ, OPIMME, MITÄ HALUAMME TEHDÄ"
© EMMA P.

4 kommenttia:

  1. Vitsi miten kiva ulkoasu ja toi rusetti on niin kiva, tykkäsin sillon siitä munki rusettiulkoasusta. Tää sun rusetti vaa on paljo nätimpi!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hehhee kiitos, itekki olin kerrankin ihme kyllä tyytyväinen johonkin ulkoasuun! :D

      Poista
  2. Anonyymi8/6/14 23:28

    Eksyin sun blogiin tänään Tiian blogihaasteen kautta, ja unohduinkin sit lukemaan pidemmälle. Ja kiva että unohduin, sulla on kiva blogi!
    Ollaan jonkun verran ratsastettu samoilla tunneillakin (muutin paikkakunnalta jo viime vuonna pois, en tiedä ees muistaisitko mua), mutta nyt tässä pari tuntia blogiasi lukeneena tuntuu, että nään susta ihan eri puolia. Silleen positiivisella tavalla :)

    Mutta, itse asiaan: mä nii-ii-iin ymmärrän sun tuskan. Käyn läpi itse ihan samoja tunteita, ja olen kuitenkin sua kolme vuotta vanhempi. Mutta usko pois: tilanne paranee. Ei tänään, ei huomenna, tuskin tänä vuonnakaan. Fakta vaan on, että opiskelijana ei hevosen kaltaisia hankintoja VOI tehdä. Olen kuullut niistäkin, että yläasteikäinen on saanut vanhempiensa rahoittaman hevosen, josta on sitten lukion päätteeksi luovuttu, koska tyttären oli tarkoitus ruveta itsenäistymään ja vanhemmat eivät enää halunneet maksaa koko harrastusta. Siihen liittyi tietenkin paikkakunnan vaihto ja sen myötä KAIKEN vastuun eläimestä siirtyminen automaattisesti tytölle - joka ei välttämättä edes tajua, kuinka paljon OMA asuminen tulee viemään rahaa ja aikaa, puhumattakaan hevosen hoito siihen päälle. Usko pois, et halua läpikäydä sitäkään vaihtoehtoa, että ehdit muutaman vuoden nauttia täysillä ja sitten joudut luopumaan.

    Mutta ei hevosen ylläpito vaadi lääkäriyttä tai muita korkeasti koulutettuja paikkoja. Isommilla paikkakunnilla kasvaa tallitarjontakin kummasti: ei tartte enää miettiä, veisikö hevosen tähän vai tuohon talliin, joilla molemmilla hevosen ylläpito on 500 euroa kuukaudessa. Isojen paikkakuntien kyljestä alkaa löytyä niitä pikkutalleja, joissa ehkä on snadisti puutteellisemmat tilat, mutta joissa se karsinavuokra on enää muutamia satasia, varsinkin jos suostut edes silloin tällöin tekemään tallivuoroja. Karsinoiden siivous on loppupeleissä terapeuttista ;)

    Isommilla paikkakunnilla on myös enemmän hevosia, enemmän vuokrapolleja tarjolla, ja aika isolla osalla niistä saa kisatakin, jos taitoa ja tahtoa riittää. Jos jotain neuvoisin, niin sitä, että keskity nyt ihan tosissasi siihen, että kehityt ratsastajana, älä siihen, että kehityt kisaajana. Ota sitä koulupuolta haltuun - minäkin luulin Vuohimäessä, etten koskaan halua kisata kouluratsastuksessa, mutta näin puolitoista vuotta muualla olleena alan tajuta, että vika oli ehkä opetuksen laadussa (sinänsä opetusta haukkumatta sen enempää) eikä itse kouluratsastuksessa. "Normaalimittainen" jalustimeni on pelkästään tänä keväänä venynyt koulukäytössä neljä reikää, mikä on tehnyt mm. ravaamisesta hirmu paljon kivempaa ja alan ymmärtää, miten siellä ollaan ja miten siellä ratsastetaan. Estepainotteinen satula oikeasti vaikeuttaa oikeanlaista istumista satulassa, koska siellä ei ole tarkoituskaan istua samalla tavalla kuin kouluratsastuksessa.

    Huh, kilometrikommentti. Lyhyesti pointtini: keskity kehittymään ratsastajana monipuolisesti, ala vaikka hamstrata harjoja ja suojia ja satulahuopia omaa joskus-tulevaa-hevosta varten. Älä luovu unelmista, jatka haaveilua. <3 Tsemiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehhee tää varusteitten hamstraus on jo alkanu, parit huovat ja otsapannat ja suitset löytyy jo varastosta! :D Koulupuolta on vuohimäessä hirmu hankala harjottaa, kun ei siellä oikein oo sellasta sopivaa hevosta millä sitä pystys sitten tuuppailemaan, kun kaikilla on niin huonot askeleet että käy selkään, samalla tavalla kun Illillä, tosin Lyyti on ihan älyttömän kiva koulussa ja sillä vois treenata, mutta perskele ku se on ollu saikulla eikä varmaa koskaa palaa sieltä saikultaan..

      Ratsastajana tässä yritetään kehittyä, muttakun kaipais vähän monipuolisempaa menoa ja kokemusta eri valmentajilta ja kokeneemmilta hevosilta, muttakun ei täältä oikein sitten muuta löydä kun on niin onnettoman kokonen pikkukaupunki, ei löydy kun kaks ratsastuskoulua ja vuohimäki on ainut joka on sellanen täysin pyörivä vaihtoehto. No, ehkä sit kun muutan pois nii avautuu lisää noita vaihtoehtoja missä käydä ja kehittyä ja sais tätä perusratsastusta sit paremmaks ja paremmaks!

      Se on tosiaan se karu totuus ettei köyhänä opiskelijana paljon hevosia ylläpidetä, kun ei oo nytkään ollu siihen missään vaiheessa mahdollisuutta. Ehkä sitten jos saan joskus jonkun ammatin opiskeltua ja säästettyä jonkun aikaa, saan sen oman hevosen ja pystyn ylläpitämään sen ihan itse ja saan sille kaikki tosi hienot blingbling varusteet ja voin olla ylpee ja ilonen että jotakin on saavutettu! :D

      Mutta kiitos kovasti, kun jaksoit lukea ja kommentoida, eihän näistä unelmista koskaan luovuta, välillä saattaa vähän vaan usko hiipua! ;)

      Poista

Kaiken © Meri Tukiainen 2015, ellei toisin mainita!